Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Hyökkäys ei ole oikeutettu

Mielestäni Yhdysvaltain hyökkäys Irakiin ei ole oikeutettu. Siihen pitäisi ehdottomasti saada YK:n turvallisuusneuvoston valtuutus ja sitähän ei tietenkään tule. Sitä ei edes uskalleta lähteä hakemaan, koska häviö olisi selvä.

Ranskan presidentiltä tuli myös aika looginen ajatus. Hänen mukaansa Irakin aiheuttama terrorismin uhka Yhdysvalloille ei ole välitön. Sen vuoksi sen uhkan torjumisessa sotaankaan ei tarvitse ryhtyä välittömästi. Asetarkastuksia Irakissa pitäisi voida jatkaa ja tuloksia hakea edelleenkin rauhanomaisin diplomatian keinoin.

Minun mielestäni Yhdysvaltojen ilmoittama peruste hyökkäykselle, että Irak uhkaa Yhdysvaltojen turvallisuutta terrorismilla, on veruke. Todellisuudessa Yhdysvallat on lähdössä ryöstöretkelle. Tavoitteena ovat sotasaaliina öljyvarat, joiden oikeudet annetaan yhdysvaltalaisille öljy-yhtiöille. Lisäksi vaikuttimena on presidentti Bushin arvovalta, kun on vienyt sotavalmistelut jo näin pitkälle. Nyt olisi vaikea perääntyä. Sinänsä on ihan klassinen asetelma, että vahvempi käy ryöstämään heikompaa.

Nyt olisin kovin tyytyväinen, jos arvioini olisi väärä. Auttakaa te muut kertomalla, miten te näette tilanteen.

Jukka Kivi