Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Kansanäänestys EU:n perustuslaista

Tuula Hölttä writes:
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan asiantuntijan, yleisen oikeustieteen professori Kaarlo Tuorin mukaan EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta on järjestettävä kansanäänestys riippumatta siitä mikä uuden sopimusluonnoksen sisältö on hallitusten välisen konferenssin (HVK) jälkeen. –Perustuslakiesityksen ensimmäisessä kohdassa lukee, että tämä on perustuslaki, joka perustuu Euroopan valtioiden ja kansalaisten tahtoon. Jos kansalaisilta ei edes kysytä, miten voidaan väittää, että se perustuu heidän tahtoonsa, Tuori kysyy. (ESS 251/2003)

Tuo on hyvä pointti. Suomen perustuslain mukaan lakeja säädettäessä kansan valtaa käyttää kansan valitsema eduskunta. Mielenkiintoista on pohtia, miten menetellään, jos EU:n ja Suomen perustuslaki olisivat keskenään ristiriidassa. Normaalin sopimusjuridiikan mukaan Suomen perustuslaki olisi yksityiskohtaisempi ja menisi laajemman EU:n perustuslain edelle. Se merkitsee, että EU:n perustuslain on oltava väljempi puite. Myös Suomen perustuslakia pyritään harmonisoimaan muuttuvan ympäristön mukaan. Joku juristi voisi ehkä selventää perustuslakien yhteensovittamista.

Jukka Kivi