Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re(14): EU-asiaa

Edustuksellinen demokratia: Suomen perustuslain mukaan Suomen kansaa edustaa vapailla vaaleilla valittu eduskunta.
Sen luottamusta nauttiva hallitus on taas toimeenpaneva elin. Näillä elimillä on valtakirja - ja vastuu - maamme asioiden hoitamisesta. Tässä  keskustelussa on reagoitu eduskunnan puheenjohtajan, puhemies Lipposen kannanottoihin. Hän sai kevään vaaleissa maan suurimman äänimäärän, kansan kannatusta on siis ollut?
Prof.Tuori on vain yksi eduskunnan valiokuntien käyttämistä kymmenistä, ellei sadoista, asiantuntijoista. Näitä "päivystäviä dosentteja" on maassa satamäärin.
Kuten jo aikaisemmin olen todennut, kukaan ei tiedä mihin HVK päätyy ja mistä kansanäänestyksessä oli äänestettävä.
Kysymyksen muotoilu ymmärrettävällä tavalla on kutakuinkin mahdoton tehtävä. Ratkaisu olisi tunteilun varassa, kuten Ruotsissa on nähty, kaikkine sivuvaikutuksineen.

Kahdeksan vuotta Suomea EU:ssa edustanut Paavo Lipponen ja EU- konventin jäsenenä alusta pitäen toiminut pääministeri Matti Vanhanen ovat molemmat katsoneet, etteivät tekeillä olevan muutokset muuta Euroopan Unionia niin paljon, että kansanäänestystä tarvittaisiin. Luotan heihin enemmän kuin Esko Seppäsen, prof.Tuorin ja heidän hengenheimolaistensa esittämiin kannanottoihin kansanäänestyksen tarpeellisuudesta.
Erkki Hatakka