Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Haaste kaikille

Haastan laittamaan alla olevan tekstin eduskuntaan parhaaksi katsomallesi kansanedustajalle tai kansanedustajille tuon epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi. Oma nimi ehdottomasti alle. Laita haaste myös kaverille/tuttavalle/sukulaiselle
Viestin voi laittaa osoitteeseen etunimi.sukunimi@eduskunta.fi

Terveisin
Erkki Piiroinen






Herra/Rouva kansanedustaja

Työmarkkinatuella tai peruspäivärahalla olevat ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa monessa suhteessa muihin verrattuna. Yksi sellainen epäoikeudenmukaisuus on kokouksista saatavien palkkioitten vaikutus tuloihin. Työmarkkinatuen/peruspäivärahan ja toimeentulotuen osalta esimerkiksi kunnallisista luottamustoimista saatavat palkkiot vähentävät noita etuuksia. Tämä on osaltaan vaikuttamassa kyseisten ihmisryhmien halukkuuteen osallistua tuollaisten luottamustointen hoitamiseen. Monissa tapauksissa se ehkäisee myös ehdokkaaksi asettumisen.
Arvoisa kansanedustaja
Vaadin että korjaatte tuon epäkohdan pikimmiten.