Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: Lipposen puntit tutisee

Pekka Pirttimäki kirjoittaa:
Paavo Lipposen käyttäytymisessä on ollu havaittavissa melkoista hermostumista viime aikoina. Hyvänä esimerkkinä tämänpäiväinen kommentointi Keskustan Hesarissa olleesta mainoksesta, joka on muuten mielestäni paras näihin vaaleihin liittyvä mainos, jonka olen nähnyt.

Minusta hän on koko vaalitaistelun aikana ollut melkoisen rauhallisen ja turvallisen oloinen ja tuonut esiin omia aloitteitaan. Hän on kuitenkin reagoinut joihinkin kilpailijoiden toimiin, joita on pitänyt sopimattomina.

Yksi tällainen oli salaisen asiakirjan tietovuoto, jossa Yhdysvallat joutui antamaan virallisen lausunnon, kun Suomen valtio ei osannut pitää salaisena salaiseksi luokiteltua muistiota keskustelusta presidentti Bushin kanssa. Toinen oli mainitsemasi mainos, jossa annettiin ymmärtää, että kansalaisia pelotellaan vaaleissa. Jäätteenmäeltä monet tiedotusvälineet riensivät kyselemään, että millä lailla kansalaisia pelotellaan. Siihen Jäätteenmäki ei kuitenkaan pystynyt sanomaan mitään esimerkkiä.

Jos yritän miettiä, mikä se pelottelu voisi olla, niin varsinkin palkansaajien järjestöt ovat olleet huolestuneita Jäätteenmäen näkemyksestä, että jos keskusta voittaa, hallituskokoonpanon nimenä olisi "porvarillinen meininki". Se olisi siis keskustan ja kokoomuksen hallitus. Se olisi monen mielestä pelottavaa, mutta onhan sellaisiakin ollut.

Jukka Kivi