Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re(3): EU:n maataloustuet irti tuotannost

Jukka Kivi kirjoittaa:
Eilen maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja (kesk) esitti, että EU:n maataloustuen painopistettä siirrettäisiin pientilojen suuntaan. Hän arvioi kuitenkin, että saavutetuista eduista on vaikea luopua.

Tämä on toisaalta hyvin tuttu ja ymmärrettävä asetelma tupo -kuvioista.

Tuetaanko maataloutta, jotta Eurooppa pärjäisi kauppasodassa Yhdysvaltoja vastaan?

Muistini mukaan EU ja USA tukevat kummatkin omaa maataloussektoriaan melko samanveroisesti. Tukea tarvitaan ymmärtääkseni lähinnä kilpailussa kolmansien maiden kanssa. Liha- ja viljatuotteiden osalta monet Etelä-Amerikan maat ovat merkittäviä kilpailijoita samoin kuin Australia ja Uusi-Seelanti.

Onkohan EU:n maatalouspolitiikassa mitään sellaisia tavoitteita, että koko tukipolitiikasta voitaisiin luopua jonkin aikataulun mukaisesti? Tietääkö täällä kukaan?

Mitään noin radikaalia ehdotusta en ole kuullut. Sellaisen (maataloustuista luopumisen) ehdottaminen olisi varmaan yhtä selkeä poliittinen itsemurha kuin ovat ikävät natsivivihjailut EU-parlamentissa.

Toisaalta kaikenlaisessa elinkeinoelämän tukemisessä voi miettiä, pitääkö tukea kannattamatonta toimintaa ja näin jättää yhteiskunnan varoja pois ehkä tärkeämmistä tehtävistä.

Tällaista pohdintaa on aina viisasta harjoittaa. Suomessa maatalouspolitiikka on aina ollut (enemmän tai vähemmän) myös osa huoltovarmuussuunnittelua kriisiaikojen varalle. Samalla kun ollaan huolissaan energiahuollon omavaraisuudesta niin myös ruoan riittävyydestä poikkeusoloissa.

Maataloustukea on Suomessa joskus kuultu perustelulla, että pitää pitää koko maa asuttuna. Jos sitä pitää tukea, tuen nimenä pitäisi olla jokin muu kuin maataloustuki.

Nyt aikaansaatu maatalouspolitiikan uudistus siirtääkin painopistettä nimenomaan maatalouden tukemisesta maaseudun tukemiseen. Uudistus lupaa ohjata maataloustuesta säästetyt rahat erilaisiin maaseudun kehittämishankkeisiin. Eli luvassa onkin rahaa laavujen rakentamiseen kaikkiin niemiin ja notkelmiin.

t. Esa