Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Kuntien lukumäärän tavoite epäselvä

Viime vuosina on paljon puhuttu siitä, että Suomessa on liikaa kuntia, kun niitä on yli 400 kpl. Ruotsissa kuntia on vielä yli 200. Sisäasiainministeriössä on menossa monivuotisia seutuhankkeita, joihin osallistuu puolensataa seutua. Niissä lähikunnat muodostavat seudun, jotka kehittävät yhteistyötään ja työnjakoaankin niin, että luodaan mahdollisuuksia yhdistymiselle. Valtiolla on myöskin jonkinlainen porkkanaraha yhdistyville kunnille.

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sdp) esitti eilen mielipiteenään, että tavoitteena pitäisi olla yhdistymisiä niin, että luntien määrä puolittuisi. Pienet kunnat ovat epätaloudellisia. Tavoitteena voisi olla, että kunnan asukasmäärän ei tulisi olla 8000. Yhdistymiskehitystä voisi vauhdittaa hänen mukaansa tukirahalla, jossa otettaisiin huomioon avoimen sektorin työpaikat. Mitä se sitten tarkoittaakin.

Tänään alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen (kesk) antoi lausunnon, että kuntien nykyisessä lukumäärässä ei ole vikaa, mutta kunnat pitäisi saada tekemään yhteistyötä.

Tässähän näyttää olevan ristiriita hallituksen sisällä puolueiden välillä. Mistä kiikastaa?

Jukka Kivi