Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Ruotsalaisen feminismin uskottavuus


Tukholmalainen dokumenttiohjaaja, Maj Wechselmann kirjoittaa Aftonbladetissa, että näin vaalien alla on muistettava ja huomattava että kaksi Feministi Puolueen FI:n huippunimeä Gudrun Schyman ja europarlamentaarikko Maria Carlshamre ovat ahneita hyväpalkkaisia talousrikollisia, vaikka he itse pakoilevatkin vastuutaan koettavat vierittää  syyllisyyttään niskoiltaan muille ja syyttävät rikoksistaan tietämättömyyttään.

Ruotsalaisen fakki-idiotismiä hipovan valtionfeminismin mukaanhan nainen on aina patriarkaatin viaton uhri. Syy on aina  muissa(siis miehissä) ja muiden pitäisi muuttua, ei naisten. Kyseinen meppi Maria Carlshame on profiloitunut myös ruotsalaisen naisten "uhriuteen" perustuvaan seksinoston täyskieltoideologian lobbaamisesta koko EU:n alueelle ja viime talvena myös Suomeen. Kyseinen meppi on myös kunnostautunut Anna Kontula mustamaalauskamppanjasta väittämällä että kansainvälinen rikollisuus rahoittaisi Anna Kontulan tutkijantointa. Tässä samassa kaikkien vähänkin objektiivisesti ja puolueettomasti prostituutioon suhtauvien tutkijoiden mafian kätyreiksi leimaamisessa ovat ansioituituneet myös suomalaiset naisjärjestöt Naisasialiitto Unioni etunenässä.
Schyman on tuomittu oikeudessa veronkiertoon liittyvästä matkakustannuksilla keinottelusta ja Carlshamre kirjanpito- ja konkurssirikoksista.  Wechselmannin mielestä rikokset ovat sen laatuisia, että nämä kaksi edellä mainittua henkilöä eivät ansaitse ruotsalaisen yhteiskunnan kunnioitusta.  Wechselmann kysyy ovatko Gudrun Schyman ja Maria Carlshamre oikeita henkilöitä johtamaan pienituloisia,  veronsa  rehellisesti veronsa maksavia opiskelijanaisia ja kirjanpitonsa laillisesti hoitavia naisyrittäjiä, jotka ehkä miettivät äänestävätkö FI:tä.