Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

www-sivut uudistuneet

                        Eduskuntaryhmän www-sivut uudistuneet:
Nettikoira Vauski Vasemmistoliiton palveluksessa


Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän sivut ovat uudistuneet. Sivuille on lisätty mm.
"Kuvat kertovat" – osio, jossa valokuvin kerrotaan kansanedustajien työn arjesta. Samalla sivuille on asettautunut nettikoira Vauski, joka ottaa kantaa päivänpolttaviin kysymyksiin.

Sivujen tavoitteena on kertoa kansalaisille eduskuntatyön arjesta tuoreesti, kiinnostavasti
ja helposti ymmärrettävästi. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän käsitys on se, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Sen lisäksi, että toiminta on avointa ja läpinäkyvää, on sen
oltava myös selkokielistä, ymmärrettävää. Omalta osaltamme haluamme lisätä politiikan kiinnostavuutta, sillä se on pohjimmiltaan demokratian tae. Äänestysaktiivisuudessa on maassamme parantamisen varaa.

Nettikoira Vauski on graafikko Maippi Ketolan piirtämä. Tässä Vauskin tarina:

Vauski syntyi maaliskuun 5. päivä 2003 Helsingissä. Koiran kasvattaja on graafikko Maippi Ketola. Maippi luovutti  nettikoiran valmiiksi koulutettuna Vasemmistoliiton eduskuntaryhmälle ja Vasemmistoliitolle 9.6.2003. Vauskin rotuominaisuudet on punnittu tarkkaan, sillä siltä vaaditaan sekä yhteistyökykyä että kykyä itsenäiseen työskentelyyn.

Vauskin koulutus on ollut monipuolinen. Vauski on mm. lukenut kaikkien filosofien teokset ja  ison joukon kaunokirjallisuutta.  Tämän tietämyksen päällä lepää Vauskin oma itsenäinen ajattelu ja sen kannanotot. Vauski on jo koulutusaikanaan tutustunut muihin työtätekeviin koiriin (opas-, avustaja-,  terapia- ja kuulokoirat, poliisi-, raja- ja huumekoirat sekä metsästävät ja kotia vartioivat koirat) ja ilman muuta liittynyt Työkoirien Ammattiliittoon.

Ennen työhön astumistaan Vauski on tehnyt tutustumismatkan Suomen joka kolkkaan. Maakuntakierros oli laaja ja monipuolinen, näin Vauski itse kuvaa sen antia:
- Järkytyin kun näin miten eläimet elävät monissa talleissa, navetoissa ja kodeissa. Kun ihmiset voivat huonosti, ne kohtelee eläimiäänkin huonosti. Maa tarvitsee muutosta. Ihmisille töitä ja palkka jolla tulee toimeen. Palveluiden puolesta olen PRO, sillä esimerkiksi lääkäriin on päästävä ettei tauti tapa. Ihan joka paikassa, Lapista Hankoon.

Tähän mennessä Vauski on lausunut seuraavaa: "Mullakin on kaksi korvaa.", "En vuoda. Olen sisä- ja ulkosiisti.", "Peruskoirastako pressa?",  "Sananvapaus medialle eduskunnassa!", "Emme hutki, poliisi tutkii!", "Tarina vailla loppua?" ja "Mittumaarin rauhaa".  

Lisätiedot: Maiju Kaajakari, tiedottaja 050 – 348 0506

os: 00102 EDUSKUNTA,  puh. 09-4321,  faxi: 09-432 3259,   www.vasemmistoliitto.fi/eduskuntaryhma
                           Tiedotus: maiju.kaajakari@eduskunta.fi, gsm: 050-348 0506