Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Vassin vastalause






Tarvitaan sosiaalinen, ei sotilaallinen Eurooppa
-  toisenlainen tulevaisuus on mahdollinen

Vasemmistoliitto on jättänyt vastalauseen eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan mietintöön hallituksen antamasta HVK-selonteosta. Vastalauseessa vaaditaan, että Suomen hallitus vastustaisi tiukasti ns. puolustusytimen muodostamista EU:n sisälle. Vasemmistoliiton mielestä EU tulee säilyttää jatkossakin nimenomaan siviiliorganisaationa.
Perustuslakisopimusta tulee myös täydentää niin, että EU:n sotilaallisilla operaatioilla on aina oltava YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntä. Vasemmistoliitto pitää myös tärkeänä kansanäänestyksen järjestämistä EU:n perustuslain hyväksymisestä tai hylkäämisestä.
- Politiikka on selvästi tahdon eikä vain muutoksiin sopeutumisen asia. Sellainen politiikka edellyttää Suomelta aktiivisuutta myös eurooppalaisten tavoitteiden asettamisessa, ei ainoastaan muiden esittämiin muutoksiin sopeutumisessa, todetaan vastalauseessa.
- On tärkeää, että EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka nojaa jatkossakin monenkeskisen yhteistyön periaatteeseen. Yksi tämän periaatteen käytännön sovellutuksista on se, että EU hankkii myös omille sotilaallisille kriisinhallintaoperaatioilleen YK:n turvallisuusneuvoston ennakkohyväksynnän.

- EU:hun kannattaa kuulua siksi, että sen avulla politiikalle voidaan vallata takaisin sitä tilaa, jota kansainvälistyneet markkinat ovat vieneet kansalliselta tasolta. EU:n tärkeä tehtävä on edistää esimerkiksi ympäristöturvallisuutta, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja kansainvälisen verokilpailun kuriin saamista.

- Vasemmistoliiton mielestä integraation syvenemisen moottoriksi tarvitaan nyt sosiaalinen, ei suinkaan sotilaallinen Eurooppa. EU tulee säilyttää jatkossakin nimenomaan siviiliorganisaationa.

- Perustuslakiluonnoksessa ehdotetaan, että EU:n jäsenmaat sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan. Samankaltaista sitoutumista ei tavoitella esimerkiksi työllisyyden, sosiaaliturvan ja koulutuksen parantamiseksi eikä köyhyyden poistamiseksi. Vasemmistoliiton mielestä EU:n turvallisuuspoliittiset tehtävät ja ajankohtaiset haasteet ovat kokonaan kriisinhallinnan ja globaalin vakauden edistämisen kuten esimerkiksi kehitysyhteistyön ja oikeudenmukaisen maailmankaupan alueella, eivät yhteisessä puolustuksessa. On tärkeää, että eduskunta velvoittaa hallitusta toimimaan niin, että kansalaisten laajaa tukea nauttiva sosiaaliturva- ja peruspalvelujärjestelmämme ei perustuslakisopimuksen myötä ainakaan heikkene ja että myös arjen turvan kannalta tärkeän työeläkejärjestelmän asema säilyy ennallaan
.
Vasemmistoliiton edustajat ulkoasianvaliokunnassa ovat Suvi-Anne Siimes ja Esko-Juhani Tennilä (varajäs.).
Lisätiedot: Suvi-Anne Siimes 050 – 511 3198