Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

sava-maksuista

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ei kannata
sairausvakuutusmaksun korottamista tai ikäporrastusta



Sairausvakuutuksen nykyistä rahoitusvajausta ei tule paikata vakuutusmaksuja
korottamalla. Tällainen korotus lisäisi työn tekemiseen kohdistuvaa verotusta
ja kohdistuisi lisäksi myös eläkeläisiin ja työttömiin. On perusteltua jatkaa
sairausvakuutuksen täydennysrahoitusta siirtämällä määräosuus arvonlisäveron
tuotosta KELAlle ja ottamalla budjettiin riittävä takuusuoritus KELAlle.

Vakuutetun sairausvakuutusmaksun tai sen sairaanhoito-osan ikäporrastukselle
ryhmä ei näe perusteita. Porrastus nostaisi eläkeläisten maksun
moninkertaiseksi. Kun sairaanhoidon vakuuttaminen koskee koko maassa asuvaa
väestöä, tulee budjettirahoituksen osuuden siksi olla merkittävä.
Eduskuntaryhmä ei hyväksy TT:n johtaja Laatusen mallia KELAn rahoituksesta.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä arvostaa Kansaneläkelaitoksen kaikille
kansalaisille tarjoamaa perusturvaa, jota täydentävät työntekoon perustuvat,
ansiosidonnaiset etuudet. Vasemmistoliitto pitää tärkeänä, että KELAn rahoitus
turvataan kaikissa oloissa.

VASEMMISTOLIITON EDUSKUNTARYHMÄ



lisätietoja: Erkki Snellman 050 - 55 44 860