Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Syvärinen loikahtaa

KATJA SYVÄRINEN SATAKUNNASTA UUDELLEMAALLE

Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtaja ja Vasemmistonaisten
puhenainen Katja Syvärinen muuttaa Satakunnasta Helsinkiin ja lähtee
eduskuntavaaleihin Uudeltamaalta.

Syvärinen toimi kansanedustajana Satakunnan vaalipiiristä vuosina 1999–2003.
Vuoden 2003 vaaleissa Syvärinen kasvatti äänimääräänsä ja sai yli 4800
ääntä, mutta jäi ensimmäiseksi varakansanedustajaksi. Euran
kunnanvaltuustossa Syvärinen on ollut vuodesta 1992.

Syvärisellä on kolme tytärtä, kuusivuotias, kolmevuotias ja kolmen ja puolen
kuukauden ikäinen. Lasten harrastukset sekä esikoisen esikoulu ja
kouluunmeno vaikuttivat Syvärisen ratkaisuun. Perhe on käytännössä asunut
Helsingissä eduskunta-ajasta alkaen, vaikka Syvärisen osoite onkin ollut
Eurassa.

”Jatkuva matkustaminen Satakunnan ja Helsingin välillä kävi raskaaksi.
Uskottavan ja täysipainoisen vaalikampanjan ja kunnallispolitiikan tekeminen
Satakunnassa on tässä tilanteessa mahdotonta”, Syvärinen sanoo.

”Toivon, että päätökseni innostaa etenkin satakuntalaisia naisia lähtemään
eduskuntavaaliehdokkaiksi. Moni osaava nainen kun oli jo ilmoittautunut
minun tukiryhmääni.”

Uudenmaan Vasemmistoliitto vahvistaa ehdokaslistansa 4.10.

--