Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Kuntalaisten hyvinvointi...

Vasemmistoliiton kannanotto

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto

Kuntalaisten hyvinvointi lähtökohtana palveluissa

Kunta on olemassa kuntalaisten hyvinvointia varten. Vasemmistoliiton puoluevaltuuston mielestä kuntalaisen oikeudet ovat aina ensisijaisia liike-elämän vaatimuksiin nähden. Kunnallisen päätöksenteon tavoitteena on kuntalaisten hyvinvointi, joka turvataan laadukkailla hyvinvointipalveluilla.

Vasemmistoliiton puoluevaltuuston mielestä palvelut on pääsääntöisesti tuotettava kuntien omina palveluina. Kuntaliitostilanteissa on taattava laadukkaat ja ihmisten tarpeista lähtevät lähipalvelut. Kilpailutukselle ja yksityisten palveluiden käytölle on laadittava selkeät ohjeet, laadunvalvontaa palveluissa on parannettava ja kilpailutus asetettava viimesijaiseksi ratkaisuksi.

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto muistuttaa, että ilman toimivaa rahoituspohjaa hyvinvointipalveluita ei voida toteuttaa. Rahoitus on taattava riittävillä valtionosuuksilla ja verotuloilla. Palvelumaksujen korottaminen lisää eriarvoisuutta ja ajaa pienituloisia hyvinvointipalveluiden ulkopuolelle.

Tarvitaan avointa keskustelua, jonka tarkoituksena on kuntalaisten tarpeiden selvittäminen, palveluiden ja perusturvan parantaminen sekä kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien kohentaminen. Kuntien on oltava mielekkäitä asuinympäristöjä asukkailleen.

Vasemmistoliiton neljä ohjenuoraa hyvinvointipalveluiden kehittämiseksi ovat ihmisläheisyys, laadukkuus, kuntalaisten oma osallistuminen ja ympäristön huomioiminen. Ne huomioimalla voidaan taata myös palveluiden taloudellinen kestävyys.

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto korostaa peruspalveluiden merkitystä jokaiselle kuntalaiselle. Keskeisiä ovat esimerkiksi päivähoito, lastensuojelu, peruskoulutus, perusterveydenhuolto sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien palvelut. Näiden palveluiden toimivuus on taattava kaikissa olosuhteissa. Tämä edellyttää riittävää rahoitusta, palveluista tehtävää avointa ja demokraattista päätöksentekoa, hyvää johtamista, riittävää henkilökuntaa sekä ihmisille kuuluvaa selkeää mahdollisuutta vaikuttaa omaan arkeensa ja yhteisiin asioihin.

Lapset ja nuoret nähdään kunnissa vain asiakkaina, muttei kuitenkaan tarjota riittäviä palveluita. Vasemmistoliitto vaatii nuorten ja lasten elämän edellytyksien huomioimista kunnallisessa päätöksenteossa kaikilla tasoilla. Tarvitaan huomattavaa panostusta muun muassa ennalta ehkäisevään lastensuojeluun, nuorisotyöhön, mielenterveyspalveluihin ja oppilashuoltoon. Näistä palveluista tehtävässä päätöksenteossa on kuultava lapsia ja nuoria ja annettava heidän mielipiteilleen erityinen painoarvo.