Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Fortumin peruttava sähkön hinnan korotukset

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen

Martti Korhonen: Fortumin peruttava sähkön hinnankorotukset

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen vaatii Fortumia perumaan kuluttajien sähkön hinnan korotusaikeensa. Yhtiö on ilmoittanut nostavansa kuluttajien sähkön hintaa 10 prosentilla, vaikka se tuotti viime vuodelta liikevoittoa lähes kaksi miljardia euroa. Fortum perustelee hinnankorotuksia muun muassa päästörajoituksista aiheutuvalla kustannusten nousulla.

- Todellisuudessa Fortum hyötyy jatkossa EU:n päästörajoituksista vieläkin enemmän, koska valtaosa yhtiön energiasta tehdään vesi- ja ydinvoimalla. Täynnä olevat vesistöt jauhavat yhtiölle ilmaista sähköä, jonka se kuitenkin hinnoittelee pohjoismaisen sähköpörssin Nordpoolin ns. markkinahintaan, Korhonen toteaa.

- Jos halvalla tuottaa ja kalliilla myy, tulee voittoa väkisinkin. Kuluttajat eivät Fortumin menestyksestä kuitenkaan hyödy, sillä yhtiön hallitus haluaa jakaa 60 prosenttia voitosta osinkona osakkeenomistajille. Vaikka Suomen valtio saakin tästä potista puolet, niin toinen puoli valuu yksityisille osakkeenomistajille, joihin kuuluu myös Fortumin ylin johto.

Korhosen mukaan maan hallituksen pitää Fortumin yhtiökokouksessa käyttää omistajapoliittista valtaansa ja ohjata osa osinkovaroista yhtiöön käytettäväksi kuluttajasähkön hintapaineiden hillitsemiseen.

- Merkittävä osa voitoista voitaisiin ohjata uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvien sähköntuotantoratkaisujen tukemiseen ja kuluttajien valistamiseen sähkön säästöön liittyvissä asioissa. Näin estetään ilmastoa rasittava tuotannon ja kulutuksen mahdollinen kasvu, joka muutoin voi seurata maltillisesti kehittyvästä sähkön hinnasta.