Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re(7): Kannattaako äänestää?

Jukka Kivi kirjoittaa:
Minusta erilaisten puolueiden luottamushenkilöinä tai yksittäisinä kansalaisina olevat henkilöt voivat ilmaista samoista asioista erilaisia painotuksia ja mielipiteitä.

Kyllä voivat. Tuossa Talous*Sanomien jutussa kerrottiin kylläkin mm. mitä

- hallitus jätti hallitusohjelman vastaisesti tekemättä
- mitä pääministeri oli luvannut selventää ja jätti kuitenkin selventämättä
- miten keskustapuolue suhtautui veronkevennyksiin vain vuosi sitten
- miten keskustan puoluehallitus on "kääntänyt takkinsa" tässä asiassa
- miten koko veronkevennysasia on siirretty tulevaisuuden "poukkoilevan" päätökseon ratkaistavaksi
- Mitä sdp:n isopalkkainen valtiosihteeri, sdp:n puheenjohtaja ja eduskunnan puhemies asiasta ajattelee ja miten heidän edustamansa puolue on täysin toista mieltä asiasta.

Kun on kysymys maan hallituksesta, pääministeristä, johtavista poliitikoista ja
mielipidevaikuttajista, ei kysymys mielestäni ole samasta asiasta kuin jos "matti meikäläinen" sanoo yksityishenkilönä mielipiteensä. Jos maata johtavat eivät kallispalkkaisina pysty muodostamaan maan taloudesta kestävää ja kokonaista näkemystä ja tekemään laatimansa hallitusohjelman mukaisia päätöksiä, niin mitä ihmettä he paikoillaan tekevät. Hölynpölyä pystyy aikansa kuluksi puhumaan meistä kuka tahansa.