Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Vaalirahoitusuudistuksen päälinjoista sovittu

Vaalirahoitusuudistuksen päälinjoista sovittu


Hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat tänään 12. marraskuuta sopineet oikeusministeri Tuija Braxin esityksestä vaalirahoitusuudistuksesta. Hallituksen esitys asiasta annetaan tammikuussa 2010.

Saaduista tuista olisi jatkossa tehtävä ilmoitus valtiontalouden tarkastusvirastolle. Ilmoitusvelvollisten piiri laajenisi nykyisestä. Puolueiden keskusjärjestöjen, piirijärjestöjen ja naisjärjestöjen lisäksi myös muut puolueeseen suoraan tai välillisesti kuuluvat yhdistykset olisivat velvollisia ilmoittamaan saamistaan ulkopuolisista tuista. Puolue vastaisi ilmoitusten tekemisestä myös niiden yhteisöjen osalta, joille se on antanut tehtäväksi varainhankintaa.

Ilmoitusvelvollisen olisi ilmoitettava jokainen yksittäinen tuki, jonka arvo ylittää 1 500 euroa samalta antajalta kalenterivuodessa. Ilmoitus olisi tehtävä ajantasaisena eli viimeistään tuen vastaanottamista seuraavan kuukauden 15. päivänä. Valtiontalouden tarkastusvirasto julkaisisi annetut ilmoitukset internetissä. Samalla yhtenäistettäisiin kaikkien valtakunnallisten vaalien ilmoitusraja 1 500 euroon.

Puolueen vastaanottamalle tuelle katto

Puolueyhteisölle tuleville lahjoituksille säädettäisiin 30 000 euron tukikatto. Jatkossakin tätä suurempia lahjoituksia saisi antaa puolueyhteisön sisällä ja testamentilla. Puolue määrittäisi, mitkä yhteisöt kuuluvat sen lähipiiriin.

Ulkomaalaista rahoitusta puolue tai ehdokas ei saisi vastaanottaa muilta kuin omilta kansainvälisiltä yhteistyöjärjestöiltään. Tämä kielto ei koskisi yksityishenkilöiden antamaa tukea, eikä ulkomaalaiseksi katsottaisi yhteisöä, jolla on kotipaikka Suomessa.

Kaikessa puolueen tai ehdokkaan vaalimainonnassa tulisi olla mainoksen maksajan nimi.

Puoluerahoituksen valvonta tiukentuu

Jatkossa puoluetukea saavien olisi julkaistava tilinpäätöksensä ja myös laadittava yksityiskohtaisia erittelyitä. Puolue voisi tehdä valtiontalouden tarkastusvirastolle myös ennakkoilmoituksen tulevan vaalikampanjansa rahoituksesta ja kuluista.

Varojen käytön asianmukaisuuden varmistamiseksi puolueiden tilintarkastajat velvoitettaisiin lausumaan, onko puoluetuen ja vaalirahoituksen osalta noudatettu lakia ja ilmoitusvelvollisuutta.

Puoluetuen käyttöä valvoisi edelleen oikeusministeriö. Muuten vaalirahoituksen ja puolueiden tilinpidon valvonta keskittyisi valtiontalouden tarkastusvirastoon. Sillä olisi käytössään samanlainen uhkasakkomenettely kuin jo koskee ehdokkaiden vaalirahoitusta. Säännösten olennainen laiminlyönti voisi johtaa puoluetuen pidättämiseen.

Puolueiden tuesta nykyistä läpinäkyvämpää, valvonta laajenee kunnallisjärjestöihin

Ehdokas ei saisi ottaa tukea valtion tai kunnan viranomaiselta ja näiden määräysvallassa olevalta yritykseltä, yhteisöltä tai säätiöltä. Valtion ja kunnan tulisi kohdella puolueita tasapuolisesti ja yhdenmukaisia perusteita noudattaen. Puolue ei saisi vastaanottaa tukea valtion tai kunnan määräysvallassa olevalta yritykseltä tai julkisoikeudelliselta säätiöltä.

Samalla hallituspuolueet ovat sopineet, että perustetaan työryhmä valmistelemaan puolueiden julkisten tukien ja niiden valvonnan selkeyttämistä ja yhtenäistämistä. Työryhmän työlle tulee olemaan aikaa muutama kuukausi.

Työryhmän tehtävänä on valmistella kunnallisen puoluetuen perustamista ja sen myötä valvonnan laajentamista kunnallisjärjestöihin. Kunnallinen puoluetuki määräytyisi muun puoluetuen lailla eduskuntavaalien tuloksen mukaan. Kunnalliseen puoluetukeen olisi käytettävä 12 prosenttia puoluetuesta vastaavasti kuin nais- ja piiritoimintaan.

Työryhmä valmistelee myös lukuisten poliittisten tukien yhtenäistämistä puoluetuen kanssa ja mahdollisimman pitkälti parlamentaaristen suhteiden mukaan määräytyviksi. Näitä tukia ovat poliittisten lapsi- ja nuorisojärjestöjen valtionapu, sivistys- ja opintokeskusten valtionapu sekä think tank -avustukset. Työryhmä käy myös läpi mahdollisuudet yhtenäistää arkistojen tuki vastaavasti ja selkeyttää puolueiden viestintätuen ohjeistusta. Uudistuksen yhteydessä puoluetuki sidotaan indeksiin.

Poliittisen toiminnan edellytyksiä vahvistetaan

Hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat oikeusministerin esityksestä sopineet, että laaditaan kaksi selvitystä poliittisen toiminnan ja äänestysaktiivisuuden vahvistamiseksi.

Lisäksi perustetaan työryhmä, jonka tehtävänä on käydä läpi puolueiden ja ehdokkaiden varainhankintaan liittyviä verotuskysymyksiä niin, että ehdokkaiden ja puolueiden varainhankintaa voitaisiin vahvistaa.

Oikeusministeriö selvittää tavat joilla voidaan vahvistaa ehdokkaiden tasapuolisesti ja maksuttomasti saamaa näkyvyyttä esimerkiksi internetissä, lehdissä, julkisen palvelun televisiokanavilla ja kunnallisissa ehdokasjulisteissa. Samalla käydään läpi tavat, joilla voidaan varmistaa äänestyspaikkojen riittävä määrä ja hyvä sijainti.

Lisätietoja:
erityisavustaja Johanna Hautakorpi, puh. 09 1606 7506