Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Varokaa verkkohuijareita pankeissa

Henkilötietojen kalastelu huijaussivustojen ja sähköpostin avulla on lisääntynyt viime aikoina. Muualla maailmassa nämä viestit on toteutettu erittäin taitavasti muistuttamaan pankkien virallisia tiedotteita ja verkkopalveluita.

Huijaus toimii yleensä niin, että suurelle joukolle ihmisiä lähetetään sähköpostilla viesti, jossa kehotetaan antamaan esimerkiksi pankkikortin numero ja sen PIN-koodi mukamas pankille maksukortin uudelleen aktivoimiseksi tai henkilöllisyyden varmentamiseksi.

Suomessa toimivien pankkien nimissä ja suomenkielellä toteutettuja tällaisia tiedusteluja ei vielä ole näkynyt.

Pankit eivät lähetä mitään tileihin, pankkiasiointiin tai korttitunnuksiin liittyviä kyselyitä tai tiedusteluita asiakkailleen sähköpostin välityksellä.

Missään tapauksessa asiakkaan ei tule antaa maksukorttiensa numeroita ja tunnuslukuja toiselle osapuolelle sähköpostin välityksellä. Aina on syytä suhtautua varauksella myös sähköpostin välityksellä välitettyihin linkkeihin pankin kotisivuille tai erillisiin pankin tunnuksin varustetuille kyselylomakkeille.

Suomessa toimivien pankkien käyttämät kertakäyttöiset salasanat ja tunnuslukulistat vaikeuttavat huijaamalla saatujen tunnusten hyväksikäyttöä. On syytä kuitenkin muistaa, että tunnuslukulistoja ja käyttäjätunnuksia on säilytettävä turvallisesti ja erillään toisistaan.

Tarvittaessa yhteys poliisiin

Pankkiyhdistys muistuttaa pankkien asiakkaita siitä, että pankkikortteja ja verkkopankkiyhteyksiä koskevien tunnuslukujen ja salasanojen säilyttämisessä ja edelleen luovuttamisessa on oltava erityisen tarkkana.

Tämä on tehokkain tapa välttyä joutumasta rikoksen uhriksi. Epäillessään joutuneensa tällaisen rikoksen uhriksi on aina syytä olla pikimmiten yhteydessä omaan pankkiin ja tarvittaessa poliisiin.

Laajakaistaverkkoihin kytkettyjen kotitietokoneiden määrä kasvaa nopeasti. Hakkerit pyrkivät vakoilemaan tai ottamaan omaan käyttöönsä verkkoon kytkettyjä koneita erilaisten haittaohjelmien avulla.

Verkkopalveluiden turvallisuus ja turvallinen käyttö on kaikkien toiminnassa mukana olijoiden yhteinen asia.

Haittaohjelmia vastaan käyttäjä voi suojautua vain pitämällä tietokoneensa käyttöjärjestelmää ja varusohjelmistoja aktiivisesti ajan tasalla sekä suojaamalla kotikoneensa ja käyttämänsä yhteydet käyttämällä ajan tasalla olevia virustorjunta- ja palomuuriohjelmistoja.

Haittaohjelmien kohdalla pätevät edelleen myös vanhat ohjeet: Älä koskaan avaa epäilyttäviä liitetiedostoja äläkä lataa Internetistä ohjelmia, joiden turvallisuudesta et ole varma. Jos ei ymmärrä, mitä ohjelma kysyy, kannattaa yleensä vastata kieltävästi.

Yleisestä tietoturvallisuudesta ja tietokoneiden suojaamisesta erilaisia hyökkäyksiä vastaan on saatavilla tietoa mm. osoitteesta http://www.tietoturvaopas.fi.

T:Christian