Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Kunnissa satsataan etäopetukseen

Kunnissa satsataan etäopetukseen
Kunnissa satsataan lähivuosina etäopetukseen, selviää Kuntaliiton maanantaina julkaisemasta kyselystä.

Viime kesänä tehtyyn kyselyyn vastasi 246 kuntaa, joissa asuu seitsemänkymmentä prosenttia Suomen väestöstä. Kyselyn mukaan kaksi kolmesta kunnasta aikoo toteuttaa uusia toimia lukiokoulutuksen kehittämiseksi lähivuosina.

Etä-, verkko- ja monimuoto-opetuksen avulla pyritään parantamaan lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen saatavuutta siten, ettei nuoren tarvitse lähteä liian kauaksi kotoa.

Kyselyn mukaan myös kirjastoyhteistyö on lisääntymässä. Yli puolet kyselyyn vastanneista uskoo internet-palvelujen käytön laajenevan ainakin melko nopeasti omalla alueellaan. Esimerkiksi aineistovaraukset ja lainauusinnat sujuvat internetin kautta jo monissa kunnissa.

Lähde: Tietoyhteiskunta.fi