Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Digikuvaajat entistä vaativampia

Digikuvaajat entistä vaativampia
Elektroniikkayhtiö Sonyn tutkimusten mukaan digikameroihin tottuneet kuvaajat ovat entistä vaativampia kameroiden ominaisuuksien suhteen.

Uutta digikameraa ostettaessa osataan kysyä kuvanlaatuun vaikuttavien megapikseleiden lisäksi myös objektiivin laatua, isompaa LCD-näyttöä sekä varsinkin riittävää kuvausaikaa.

Sonyn mukaan myös digikameran muotoilu on toista digikameraa ostavalle merkittävä valintaperuste. Pieni ja litteä metallinen digikamera on selkeä trendituote, jota sen omistaja haluaa myös näyttää. Sen sijaan ensimmäistä digikameraa hankkivalle helppokäyttöisyys tulee toivelistan ykkösenä.

Tyylikkään muodon ohella digikameroiden myyntiä vauhdittavat entistä suuremmat LCD-näytöt. LCD-näytön koon lisäksi myös sen tekninen laatu merkitsee paljon.

Arvioiden mukaan Suomessa myydään tänä vuonna noin neljäsataa tuhatta digikameraa. Yli kolmannes ostajista on hankkimassa jo toista digikameraansa.

Lähde: Tietoyhteiskunta.fi