|
Tietotori – Osallistu ja vaikuta
|
|
Espoon Sähkö ja Joensuun Energia ovat nyt
 |
Espoon Sähkö ja Joensuun Energia ovat nyt E.ON Finland
Espoon Sähköön ja samaan konserniin kuuluvan Joensuun Energian nimi muuttuu 01.09.2003 E.ON Finlandiksi. Muutoksen taustalla on Espoon Sähkön osake-enemmistön siirtyminen keväällä 2002 Espoon kaupungilta saksalaiselle E.ON Energie -konsernille. Suomessa asiakaskuntaa on jo Espoon, Kauniaisten, Kirkkonummen ja Joensuun lisäksi ympäri maata. E.ONin tavoitteena on olla entistä vahvempi valtakunnallinen toimija.
Ulkoisesti muutos näkyy siinä, että Espoon Sähkön ja Joensuun Energian värit tekevät tilaa uudelle E.ONin punaiselle. Esitteet, laskulomakkeet, opasteet ja asiakaslehdet tunnistaa jatkossa E.ONin brandi-ilmeestä
Mitä nimi E.ON tarkoittaa?
E.ON nimen kehitti ja otti käyttöön emoyhtiö E.ON AG maaliskuussa 2000. Nimi E.ON muistuttaa ääniasultaan kreikankielistä sanaa "aion" (ikuisuus). Valitussa kirjoitusmuodossaan E-kirjain merkitsee energiaa, kun taas ON symboloi suuntaa jatkuvaan kehittymiseen.
|  |
|
Copyright ©
1998 - 2023
Intelligent Systems Oy Finland.