Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: Maatalous Suomelle tärkeintä EU:ssa?

Erkki Hatakka writes:
Jo sokerijuurikkaitten viljelyn yhteydessä pääministeri Vanhanen uhkaili suurin sanoin Euroopan Unionia ellei linja muutu. Hänen teki selväksi, ettei mikään palaa ennalleen Suomen suhteessa komissioon enää. Niinkuin sillä olisi suurta eroa syömmekö tanskalaisen tehtaan sokeria vai kehitysmaitten meille tuomaa sokeria. Väyrynenhän puhuu nykyisin kehitysmaitten tukemisen puolesta.
Ja nyt Ruotsin oikeistohallitus vaatii Suomen väliaikaisen tuen lopettamista Etelä-Suomen maataloudelta.Missä nyt on Suomen oikeistohallituksen ja Ruotsin oikeistohallituksen ylistetty yhteistyö?
Ulkoministeri Kanerva puuhaa pohjoismaista puolustusyhteistyötä. Mutta eikö maatalous ole osa maanpuolustuksen kriisinhallintaa? Miten tämä käy yksiin?
Tähän asti olen luullut, että Euroopan Unionissa on kysymys muustakin kuin maataloudesta. Ennen vanhaan puhuttiin EU:sta Euuropan rauhan ja vakauden turvaajana. Eikö nämä näkökohdat merkitse mitään enää meille?
Lipposen jälkeen ei ole kuulunut paljon linjanvetoa Suomen suhteesta Eurooppaan.
Erkki Hatakka

Kun tarkastellaan EU:n budjettia ja eri maiden saamia tukia, on maatalous edelleenkin suurin tekijä. Yleisesti tiedetään, että unionilla on pyrkimys maataloustukien asteittaiseen alasajamiseen. Sitä ei kuitenkaan ole kiirehditty uusien maatalousvaltaisten Unkarin ja Puolan ym maiden saamiseksi EU:n yhteiseen perheeseen. Laaja tuen varassa oleva ylituotanto pitää saada sopeutetuksi kannattavaksi ja kehitysmaiden sortaminen Euroopan maataloustuotteiden vientituilla pitää saada järjestykseen. Tähdellisempää olisi tukea sivistystä kuten koulutusta, tutkimusta, työelämää ja kulttuuria joka olisi henkisen pääoman kasvattamista.

Jukka Kivi