Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: Sotarikostuomioistuin ja syytesuoja

Jukka Kivi writes:
Nyt syntynyt päätös saattaa houkuttaa amerikkalaissotilaita sotarikoksiin. Myöskin on vaara, että sotilaskoulutuksessa, kotikasvatuksessa ja muussa koulutuksessa ihmisoikeudet ja muut kunnioitettavat arvot eivät juuri amerikkalaisten kohdalla kehity samalle tasolle kuin muissa maissa. Hyvälle sotilasorganisaatiolle ei riitä, että on tehokkaat ja kalliit asejärjestelmät, mutta sekundaluokan sotilaat.
Nyt ollaan tilanteessa, jota moni on pelännyt: maailman mahtavimpana itseään pitävä, ylemmyydentuntoinen valtio määrää paitsi talouselämän myös valtioiden välisen etiikan ja moraalin merkkipaalut, joita kaikkien muiden paitsi sen itsensä on kierrettävä. Ei voi välttyä ajatukselta, että on olemassa jotakin todellista tarvetta syytesuojalle, ts. jotakin off-the-records on tapahtunut Yhdysvaltojen rauhanturvaamis- tai "rauhanturvaamisprojekteissa". Yhdysvaltalainen sotilas saa hakata, lyödä, raiskata ja tappaa surutta, kun siihen on nyt annettu oikein kansainvälinen lupa, myös takautuvasti.

Näyttää, että kansainvälinen yhteisö, YK mukaan lukien, on USA:n edessä polvillaan, särmätön, hampaaton ja munaton. Eikä tilanteeseen ole ilmeisesti lähiaikoina tulossa muutosta, valitettavasti.

Jenkkisotilaiden ammattiylpeydestä tai sen puuttumisesta on silloin tällöin noussut esiin uutisointia. mm. miesten käytöksestä etenkin paikallisia naisia kohtaan esim. Okinawan tukikohdassa. Ja se on sentään Japani, liittolaisvaltio! Paha kuvitellakaan millaista on ollut meno niillä alueilla, jotka eivät ole USA:n intresseissä tai jotka USA katsoo itselleen vihamielisiksi.

Sillä logiikalla, että vain syyllinen tarvitsee lakimiehen ja vain valtiorikollinen syytesuojan; jotain salattavaa on, ilmeisesti paljonkin.

+Mikko-