Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re(5): Kansanäänestys EU:n perustuslaista

Ilkka Saraviita kirjoittaa:

Mielestäni on selvää, että uusi EU-sopimus, jos se vastaa konventin  asiakirjaa, on vastoin Suomen perustuslakia ja tulee edellyttämään 2/3 enemmistön eduskunnassa. Totesin asian muuten samassa kokouksessa alussa mainitun Tuorin kanssa.
Syy perustuslain vastaisuuteen on mm. se, että EU:n yksinomainen ja myös jaettu toimivalta laajenee huomattavasti, jolloin vastaavasti  eduskunnan, presidentin ja hallituksen lainsäädäntövalta heikkenee.  Toinen keskeinen syy on EU:lle tuleva, Suomen perustuslain perusoikeusjärjestelmän ohittava (keskustelussa  mainittu etusijasääntö) oma perusoikeussäännöstönsä. Myös se, että  ulkoasiat  muuttuvan III pilarin hallitustenvälisyystasosta EU-asioiksi saatetaan katsoa ristiriitaiseksi Suomen perustuslain ulkopolitiikan johtovaltaa koskevien säännösten kanssa. Puolustusydin saattaa sekin osoittautua kriittiseksi tässä mielessä, koska perustuslain mukaan Suomen turvallisuuspolitiikka ja puolustusvoimain ylipäällikkyys saavat  uuden sisällön mahdollisessa ytimessä oltaessa.
I.Saraviita

EU:n toimivalta laajenee yksimielisyysvaatimuksen piiriin kuuluvien asioiden vähenemisen ja määräenemmistövaatimusten muutosten vuoksi. Mitkä muut periaatteet lisäävät EU:n lainsäädäntövaltaa nykyisestä (ml Nizza, joka ei vielä ole voimassa)?
Saraviidan asiantuntijalausunto on osoitus myös siitä miten syvällisestä asiasta on kysymys  ja se vaatii kansanedustajilta ponnisteluja asian tiedostamiseen harkittua päätöksentekoa varten. Samasta syystä mielestäni neuvoaantavan kansanäänestyksen käyttökelpoisuus on olematon. Vaikea on kansanäänestystä varten selvittää asia niin, että siihen otettaisiin kantaa järjellä ei "musta tuntuu" asenteella.