Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re(4): Söderman: Perustuslaki muuttaa EU:

Tuula Hölttä writes:
Kesäkuussa päättynyt Amsterdamin huippukokous muutti jäsenyytemme perustana olevia EU:n peruskirjoja. Nämä peruskirjat sitovat jäsenvaltioita perustuslain tavoin.

Yllä oleva lainaus Eu-vastaisen järjestön julkaisusta ei pidä paikkaansa. Parhaillaan on käynnissä hallitusten väliset neuvottelut EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta, vasta niiden pohjalta asiasta päätetään viimeistään kevällä 2004..

Myöskään ei pidä paikkansa julkaisun väite, ettei Suomen hallitus ole muka tehnyt konventin ehdotuksen vaikutuksista selvitystä. Hallituksen selvitys annettiin eduskunnalle ja jokaisen halukkaan käyttöön jo syyskuussa. Tämän pohjalta eduskunnan valiokunnat käsittelivät asiaa laajasti ja perusteellisesti. Lopputuloksena syntyi Suomen kanta hallitusten välisten neuvottelujen Suomen kannanotoksi. Nämäkin kaikki julkisia tietoja.

Esitetyssä lainauksessa (joka näkyy kokonaisuudessaan Höltän viestissä) on muitakin virheitä ja puolitotuuksia, joihin en nyt puutu. Sellaisen joka syyttää muita tiedon panttamisesta tai virheellisistä tiedoista tulisi itse olla oikean tiedon levittäjä. Kun näin ei ole koko järjestön arvovalta on laskenut alle julkisuuskynnyksen. Suomi on vapaa maa ja virheellisiäkin tietoja voi järjestö esteettä levittää. Valitettavasti kaikkea ei kukaan ehdi oikaista.

Suomen hallitus ja eduskunta on sitä vastoin antanut asiasta oikeaa tietoa. Toisin ei voisikaan olla, koska kahden sadan kansanedustajan lisäksi suuri joukko valmistelijota sekä valpas media seuraa tarkoin kannaottojen valmistelua.

Mutta tutustukaa ken jaksaa laajaan tietoaineistoon netin eri osoitteissa ja EU:n asioita koskevissa tiedotuspisteissä.. Tietoa on paljon ja se on julkista.