Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: Suomen perustuslakia muutetaan

Jukka Kivi kirjoittaa:
>Hallitus antaa eduskunnalle ensi perjantaina muutosesityksen. Kyseessä on
>ensimmäinen kerta, kun vuonna 2000 voimaantullutta perustuslakia
>muutetaan.
>
>Perustuslaista ollaan poistamassa luovutuskieltoa, jonka mukaan Suomen
>kansalaisia ei voida luovuttaa ulkomaille vastoin tahtoaan. Näin
>rikoksesta epäiltyjen suomalaisten luovuttamisesta esimerkiksi
>oikeudenkäyntiä varten voitaisiin säätää tavallisella lailla. Tällainen
>laki tuotiin eduskuntaan jo pari viikkoa sitten. Esityksen mukaan
>rikoksesta epäillyt Suomen kansalaiset luovutettaisiin EU-maihin pääosin
>samoin edellytykset kuin muutkin henkilöt. Laki tuo myös EU:n laajuisen
>pidätysmääräyksen käyttöön Suomessa.
>
>Jukka Kivi
Laki on taas  esimerkki kömpelöstä suunnittelusta oikeusministeriössä. Noin kuukausi sitten annettiin lakiesitys, jolla ns. eurooppalainen pidätysmääräysjärjestelmä olisi toteutettu suomalaisessa laissa. Asiallisesti se merkitsee sitä, että Suomen kansalaisia voidaan siirtää muihin EU-maihin  oikeudenkäynteihin ja todistamaan. Tuomiot he saavat sitten kärsiä Suomessa. Lain ongelma on se, että luovuttaminen tulee koskemaan myös uusia EU-maita. Niiden oikeustuvan taso ei vastaa vanhojen jäsenmaiden tasoa etenkään syrjäisissä "käräjäoikeuksissa". Laki piti säätää tavallisena lakina  Jukka Kiven mainitseman perustuslakimuutoksen  avulla. Tuo perustuslakimuutos kuitenkin juuttui laintarkastukseen ja tuli eduskuntaan vasta nyt. Sen pitäisi tulla voimaan jo vuoden alusta, eli ikivanhan, hienon perusoikeuden, luovutusturvan poistamisesta pitäisi eduskunnassa päättää jouluruuhkassa parissa viikossa. Näyttää siltä, että nämä kaksi oikeusministeriön erillään ajamaa projektia menevät pahasti solmuun. Jos  pidätysmääräysprojekti - jonka pitää EU:n vaatimuksen mukaan olla voimassa vuoden alusta - halutaan saada ajoissa alta pois, se jouduttaneen säätämään poikkeuslakina. Toinen vaihtoehto on hätäillen ja kiireessä tehtävä perustuslakimuutos. Se puolestaan on kirjoitettu siten, että suomalaisia saa siirtää oikeudenkäynteihin eri syistä (todistajina, syytettyinä ja mahdollisesti huoltovelvollisina) sellaisiin maihin, joissa heidän perusoikeusturvansa ja ihmisoikeutensa  "on taattu". Siis maapallon ympäri. Perustuslaki ei sano, miten tuo takaaminen suoritetaan eikä sitä selitetä hallituksen esityksessä. Pidätysmääräyssysteemia perusteltiin väittämällä, että eurooppalainen ihmisoikeussuojan taso on takeittakin riittävä. Yhtenä perusteluna viitattiin Euroopan ihmisoikeusyleissopimukseen – jonka tuomioistuinturbvbajärjestelmä tosin on täysin tukassa mahtavan jutturuuhkan seurauksena. Kyseessä on  ilmeinen hankeraakile. Joku on jossain saanut päähänsä, että suomalaisia haittaa se, että perustuslaki takaa luovuttamiskiellon, jos
ta sitten voidaan säätää tarvittaessa poikkeuslakeja. Nyt jää epäselväksi, miten perusoikeusturva "taataan" esimerkiksi jossain  vielä aika korruptoituneessa uuden EU-maan  alioikeudessa ym. Lisäksi on kait niin, että  isot EU-maat mahdillaan takaavat sen, ettei niiden kansalaisia  sorreta esimerkiksi pitkillä tutkintovankeusajoilla. Sensijaan Suomen kaltainen pieni maa on olennaisesti heikommassa asemassa yrittäessää suojata kansalaisiaan esimerkiksi Slovakiassa, eräissä osissa Puolaa jne.
Ilkka Saraviita
GSM 0407537641
pääposti ilkka.saraviita@fimug.fi
kotisivu http://personal.inet.fi/tiede/ilkka.saraviita