Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re(3): Sotarikostuomioistuin ja syytesuoj

Jukka Kivi writes:
Nyt on ajankohtaisesti esillä supervalta, sen sotilasmahti ja ylivoima muita pienempiä maita vastaan. Visiona näen vahvoina muina tahoina lähitulevaisuudessa Euroopan Unionin ja pian sen jälkeen Kiinan. Suuret voimat järjestyvät. Täytyy vain toivoa, että suuret voimat eivät kovin väkivaltaisesti ota yhteen ja että suuret voimat löytävät hyvät eettiset toimintatavat.

Jukka Kivi

Toisekseen on täysin mahdollista, että tasaveroisuusperiaate alkaa toimia väärin päin eli USA:n syytesuojan nojalla tulee myös liuta muita valtioita kuten Venäjä (melko varmasti), Kiina, Pakistan ja Intia vaatimaan itselleen vastaavia etuuksia, eli aina sopivan tilaisuuden tullen vedotaan USA:n erivapauteen. Näin myös kansainvälisen yhteisön eettinen ja moraalinen pohja on kokonaisuudessaan rapisemassa, ja syytettyjen penkille tultaneen asettamaan vain sellaisia "sopivia" pieniä, yksipuolisesti ja tarkoituksiin sopivasti määriteltyjä "rosvovaltioita", joilla ei ole kovin suurta sanaa globaalissa taloudessa tai politiikassa ts. osoitetaan sopivat syntipukit, jolloin tuomioistuin voi toimia ja osoittaa mielekkyytensä - näennäisesti.

Pidän outona esim sitä, että kansainvälisissä kysymyksissä yleensä suuna päänä oleva Ranskan-Saksan-Italian akseli pysyi suht hissukseen asiasta päätettäessä.


-Mikko--