Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: Natoihmettelyjä

Juhani Hakala writes:
Venäjä taas ajattelee nyt samalla tavalla ja hakee yhteistyötä Naton kanssa Kiinan uhan vuoksi. Sitä ei liikuta liitymmekö Natoon vai ei. Ehkä olisi hyvä kuulua samaan järjestöön?

Miksi siis vastustamme Natoon liittymistä? Aivan. Nato on Yhdysvaltain taloudelliselle ja aseteollisuuden kehitykselle hyvin tärkeä. USA leikkii Naton varjolla maailman poliisia ja näkee etunsa uhattuna milloin missäkin. Nykyinen presidentti on haka tässä. Näin on.

Nato-keskustelu on taas putkahtanut esiin Suomen liittymisen suhteen. Kenraali Häggblom EU:sta oli asialle hieman myönteisen oloinen. Puolustusvoimien komentaja amiraali Kaskeala oli pidättyväisempi ja kannalla, ettei nyt ole mitään ajankohtaista tarvetta. Samalla puolustusvoimista on todettu, että meillä alkaa olla teknisesti ja johtamisjärjestelmien kannalta hyvä yhteensopivuus NATOn kanssa. EU:n oikeusasiamies Jacob Söderman oli hyvin varauksellinen liittymiselle, jopa niin, että Pääministeri Paavo Lipposen piti muistuttaa, että ajat ovat muuttuneet. Puolustusministeri ja RKP:n puheenjohtaja Jan-Erik Enestam oli nyt jo haukkana menossa mukaan. Vaalien läheisyyden vuoksi keskustapuolueen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki vaati kansanäänestystä asiassa. Samoin teki vihreiden Osmo Soininvaara.  Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mielestä Suomella ei ole sellaisia uhkia, joiden vuoksi pitäisi hakeutua Natoon. Terrorismi ei ole sellainen.

Arvelenpa, että poliittisella puolella asialle ei tehdä mitään näkyvää ennen eduskuntavaaleja. Puhetta kyllä tulee kansanäänestyksestä, mikä on vain populismia. Ja toiset sanovat, ettei tässä nyt mitään ajankohtaista. Oletettavasti seuraavan hallituksen hallitusohjelmaluonnoksia tehdään paraikaa ja niissä asia on mukana tavalla tai toisella. Puolustusvoimat kehittelee lisää yhteensopivuutta ja valmiutta mentiin sitten aikanaan mukaan näyvästi tai hiljalleen pienin askelin.

Jukka Kivi