Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: Maanpuolustus ja huumeet

Jukka Kivi kirjoittaa:
Eilen esitettiin televisiossa ohjelma, jossa kerrottiin Yhdysvaltain sotilaslentäjien järjestelmällisestä huumeiden käytöstä. Väsymystä torjuttiin amfetamiinitableteilla lennon aikana. Samalla lääke lisäsi lentäjän agressiivisuutta ja paranoiaa, joten heistä tuli liipasinherkkiä ja "tuloksellisia". Taistelulennolta palattuaan lentäjille annettiin rauhoittavaa ja unettavaa lääkettä. Tämä on kuulemma nykyään ihan systemaattista. Tabletteja ei annostella tarkasti, eikä käyttämättömiä kerätä pois lennon jälkeen, Niitä syödään kuin karkkeja. Käytettävissä ei ole mitään julkisia tilastoja huumeiden käytöstä tai niiden vaikutuksista.

Menettely aiheuttaa ohjelman mukaan paljon siviiliuhreja, kun lentäjä ampuu kaikkea, mikä liikkuu, myös liittolaisia ja omiakin joukkoja. Lisäksi lentäjien siirtyessä siviiliin, heillä on huumeriippuvuus päällä ja ovat hoidon tarpeessa.

Mitä mahtaa asiasta sanoa suomalainen sotilaslääketiede? Ainakin varusmiesten kohdalla palveluksen keskeyttämisen yhä yleisempi peruste on huumeongelma.

En nähnyt ohjelmaa, mutta jos tilanne on se, miten Jukka sitä kuvaa viestin alussa, niin sehän osaltaan selittäisi omien ja siviilien tulittamista esim. Afganistanissa ja Irakissa. Käsittämätöntä leväperäisyyttä minun mielestäni, jos niin vaativissa tehtävissä voidaan suosia tuollaista menettelyä.

Esko Ojanen