Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re(3): Suomen maamiinat

Nämä jalkaväkimiinat, joista on tässä yhteydessä kysymys,  eivät ole oikeastaan kovinkaan olennainen asia maarajojemme  turvaamisessa. Siihen tarkoitukseen käytetään toisenlaisia asejärjestelmiä ja panssarimiinoja, joiden käytöstä ei yksikään valtio ole tietääkseni luopumassa. Asiasta ei ole myöskään mitään solmittuja sopimuksia tai suosituksia.

Suomen maanpuolustuksen kannalta jalkaväkimiinat ovat olennaisen tärkeä asia maahan ilmasta laskeutuvien vihollisjoukkojen torjumisessa.
Aukeiden puolustuksellisesti tärkeiden paikkojen kattava miinoittaminen onkin vihamielisten maahantunkeutujien torjunnassa ainakin toistaiseksi korvaamaton puolustuskeino. Muut sotilaalliset käytössämme olevat keinot eivät ainakaan tällä hetkellä anna riittävää vastaavaa suojaa esimerkiksi pääkaupunkiamme ympäröivien laajojen aukeiden alueiden suojelemiseksi ilmasta maahan tulevilta  vihollisjoukoilta. Siihen korvaavan järjestelmän kehittäminen tuntuu vielä kaukaiselta unelmalta.

Ja vielä, jalkaväkimiinat eivät todellakaan ole mikään hyökkäysase. Hädän hetkellä ne ovat toistaiseksi kotinurkkiemme puolustamiseksi ainoa  kustannuksiltaan siedettävä, mutta silti varsin vaikuttava vihollisen pelote- ja torjuntakeino.