Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

NATO

Ei Natolle

Nato, aviomiehen sisar, vahtii sinua kuin haukka ettet vain käy vieraissa. Asiasta on olemassa oikein tutkimuskin, jossa tutkittiin eri sukulaisten suhtautumista pettämiseen. Nato ei vahtinut veljeään, mutta veljenvaimoa sitäkin tarkemmin.

Kansanäänestys, sanahelinää. Mikäli meille tarjotaan kansanäänestysmahdollisuutta, kaivetaan taas jokin vanha nootti ministereiden pöytälaatikosta ja pelotetaan kansalaisia äänestämään Naton puolesta. Taisi tapahtua viimeksikin näin. Venäjän ja Suomen välillä vaihdetaan 3-5 noottia viikossa (kirjeenvaihtokyselyä) ja mikäli ko. nootti on yli viikon vanha, en laittaisi mitään painoarvoa sen sisältöön tai uutisoisi sitä tuoreena asiana. Viimeksi vedottiin yli puolivuotta vanhaan noottiin, hienoa mediapeliä.

Keskustelin kerran erään asiantuntijan kanssa Natosta ja siihen mahdollisesta kuulumisesta. Hän totesi minulle näin:

”Entiset ”itä-blokinmaat” halutaan liittää Natoon turvavalliksi Venäjää vastaan, tähän listaan kuuluu myös Suomi. Mikäli ydinsota joskus syttyy voidaan Saksa ja Norja pelastaa torjuntaohjusten pudottaessa ydinromun, ydinasein jo tuhotulle ”itä-blokinmaille”. Mikäli Suomi ja Ruotsi säilyvät puolueettomina on ainoa moraalinen teko pudottaa torjuntaohjuksilla ydinohjukset itämereen. Jos eivät kerkiä, niin Norja on uhrattava vaikka kokonaan. Tämä siksi, ettei historian kirjoissa näytä hyvälle, mikäli puolueeton valtio tuhotaan. Mikäli niitä on sitten joku lukemassa ja kirjoittamassa. Jos ei ”itä-blokinmaita” saada värvättyä on Englannin ja Ranskan kohtalo vaakalaudalla, Saksa on ainakin menetetty.” Olen täysin samaa mieltä.

Itse uskon puolueettomaan Suomeen ja sen vahvaan omaan puolustukseen, miinoineen ja pioneereineen. On mielestäni virhe poistaa pitkälle kehitetty miinoitusjärjestelmämme. Meidän ei tule liittyä mihinkään sotilasliittoutumaan tai edes harkita sitä, olkaamme puolueettomia.

Karjalan palautus ei tule kysymykseen ikinä, jos kuulumme johonkin sotilasliittoon. Venäjälle voisi olla jopa eduksi, luovuttaa kaikki valloitetut alueet takaisin.         Pohjoisessa yhteinen raja Naton kanssa poistuisi ja Suomi joutuisi huolehtimaan alueen ilmatilanvalvonnasta, puhumattakaan rajavalvonnasta sekä puolustuksesta. Mikäli Suomi on itsenäinen eikä kuuluisi EU:n, tämäkin asia olisi Venäjälle vain eduksi. Voimme tehdä EU:n kanssa erityisen kauppaliiton, mutta ei meidän tarvitse kuulua siihen. Tosin sopimusten tulee jatkossa pitää ja eihän tästä voi Venäjää syyttää vaan Neuvostoliittoa. http://www.prokarelia.net/contract/?x=hkk-1934-jatko 

Venäjä on meille ennemmin mahdollisuus kuin uhka. Pyrkikäämme kehittämään kauppasuhteemme entistä paremmiksi ja hiomaan sekä hienosäätämään kauppaa maidemme välillä. Toistensa kanssa kiinteässä yhteistyössä olevat maat harvemmin sotivat. Tässä asiassa EU on jopa este, hyväksyntä täytyy saada Brysselistä asti.

Ensimmäiset poikamme tai tyttömme saapuvat sinkkiarkussa kotiin jostain
selkkauksesta, joka on kaukana meistä nähden. Emme me voi irtautua Natosta noin vain. Emme ole voineet irtautua EU:stakaan vaikka olemme nettomaksajia ja sellaisina pysymme. Tässä ovat luvut 1995-2003 ja nyt vielä enemmän.



Perussuomalaisten Uudenmaan vaalipiirin
Kansanedustajaehdokas 2007
Jyrki Vaskela