Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Perheitä ei saa hajoittaa

PERHEITÄ EI SAA HAJOTTAA

         Nuoripari aloittaa yhteistä taivalta ja muuttaa saman katon alle, he eivät välttämättä ole vielä edes naimisissa. Toinen heistä on työtön ja toinen tienaa kohtuullisen hyvin, KELA laskee työttömyyskorvauksen uudestaan avopuolison tulojen mukaan ja kappas vain työttömyyspäiväraha on pyöreä 0,- euroa, vanhemmat eivät ole elatusvelvollisia yli 18 v. lapseensa nähden, joten työttömyyskorvaus on maksettu mikäli hän asuu vanhempiensa luona. KELA ei myöskään maksa minkäänlaista tukea nuorelle parille tienaahan toinen heistä kohtuullisen hyvin. Perhe siis hajotetaan, ennen kuin se edes kerkiää oikein muodostua. Perheen alku hajotetaan ja toinen saa jälleen täydet yhteiskunnantuet ; asumistukea, toimeentulotukea ja työttömyyspäivärahan.
        Jos sitten selvitään ensimmäisestä vaiheesta kunnialla lävitse. Avioliitossa tai sen omaisessa suhteessa elävä pari ja lapset. Vanhemmat ovat kummatkin työttömiä ja saavat asumistukea, toimeentulotukea ja työttömyyspäivärahaa. Toiselle heistä tarjotaan työtä kohtuullisella palkalla. KELA laskee uudestaan tuet, ei jäänyt maksettavaa ja työttömyyskorvaustakaan ei tarvitse kummallekaan enää maksaa. Perhe eroaa ja taas toinen heistä saa täydet asumistuet, toimeentulotuet sekä työttömyyspäivärahan. Samoin käy mikäli toinen vanhemmista joutuu työttömäksi kummakin oltua töissä.
        Jos taattaisiin edes jonkinlainen perusturva ihmiselle itselleen, eikä pakotettaisi elämään toisen siivellä, eihän omat vanhemmatkaan ole elatusvelvollisia yli 18 vuotiaisiin lapsiinsa nähden. Toinen henkilö ei useinkaan ole halukas antamaan taskurahaa, rahaa vaatteisiin ja ruokaan yms.  Ihmiselle pitää myöntää aina työttömänä ollessaan edes peruspäiväraha, vaikka muut tuet poistuisivat. Työttömyyspäivärahaa voi pienentää vain henkilökohtaiset pääomatulot ja nekin nettotuloina. Verottajan ja KELA:n laskentatapa pitää olla yhtenevä eli ensin vähennetään pääomatulon hankkimiskulut, joista saadaan aitotuotto, pinta-alaverotus metsää omistavalla on poistunut osalla jo 14 vuotta sitten, KELA tosin käyttää sitä edelleen. Ainoa hyötyjä nykyisessä perheitä hajottavassa politiikassa on suuret rakennus firmat, yksiöt ja kaksio-kolmiot tekevät kauppansa ja asuntopula kasvaa, yllättävää ?
                Yhteiskunnalle tulee paljon halvemmaksi maksaa vain työttömyyspäiväraha, silloin kun perheen toinen henkilö saa hyväpalkkaista työtä. Ei hajoteta perheitä. Vähemmän mielenterveys, päihde ja muita ongelmia, jotka ovat huomattavasti yleistyneet siitä lähtien kun, maatamme lähdettiin saneeraamaan EU kuntoon. Enemmän nuoria pareja, jotka pysyvät yhdessä ja muodostavat lapsiperheitä sekä hyvinvointia, kasvua aidommillaan. Vähemmän sosiaalitukien väärinkäytöksiä, päihde- ja mielenterveys ongelmia. Kotisivuni löytyvät http://personal.inet.fi/koti/vaskela päivitän niitä jatkuvasti aina 19.03.2007 asti, on arpajaisia ja muuta mukavaa.

        
Sano;   KYLLÄ
Perussuomalaisten Uudenmaan vaalipiirin
Kansanedustajaehdokas 2007
Jyrki Vaskela