Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: Tasaverosta

Tasavero ei mielestäni käy kahdesta syystä. Se kohtelisi erityisen rankasti juuri tulorajan kynnyksellä olevia. Senpä vuoksi siihenkin tarvittaisiin jonkinlainen tasaus tai porrastus, jolla lievennettäisiin näiden ylikireää verotusta verrattuna muihin. Toinen on sitten se, että tasaveronkin olisi oltava suhteellisen korkea, jotta veron tuotto ei alenisi.

On syytä muistaa, että Suomessa ollaan nykyiselläänkin melko lähellä tasaveroa. Olen nähnyt laskelmia, että vain 20 prosenttia verotuksesta tosiasiassa on progression piirissä. Kuntaverohan on tasavero. Sama koskee arvonlisäveroa ja valmisteveroja. Niitä maksavat rahassa laskien eniten ne, jotka kuluttavatkin eniten, mutta pienituloiset maksavat suhteessa tuloihinsa sitä kautta muita korkeampia veroja.

Verotus on muuten kunta- ja palvelurakenneuudistuksen suurimpia kysymyksiä. Heinäluoma on esittänyt verotusoikeuden siirtämistä kokonaan kunnille ja samalla kuntien välisen tasausjärjestelmän poistamista. Sehän merkitsee pienkunta-alueilla verotuksen kiristymistä, sillä mitenkään muuten tulomenetys ei ole paikattavissa.

Toinen syy on sitten valtionapujärjestelmä. Pienet kunnat saavat valtiolta suhteessa enemmän rahaa hallintonsa pyörittämiseen kuin suuret. Kun kuntia yhdistetään ja hallinto suhteesa asukaslukuun kevenee, pienenee valtionapu. Siitä taas seuraa, että yhdistymisen porkkanarahat, Joita ei enää edes saa, hupenevat muutamassa vuodessa. Eipä siis ihme, että keskustavetoiset maaseutukunnat aivan erityisesti vastustavat liitoksia.

Paikallisena tavoitteena yksinkertaisesti on se, että yhdistyvän alueen valtionapu säilyisi ennallaan, vaikka perusteet siihen menevät yhdistymisen myötä. Suuri huoli ja pelko on siitä, että loppujen lopuksi verotus nousee yhdistymisen seurauksena ja niin nouseekin, jos samalla ei tehdä radikaaleja hallinnollisia ratkaisuja. Siinä sitten onkin kysymys jo alueen työllisyydestä. Siispä mielestäni tarvitaan järjestelmä, jolla ylimenokausi rahoitetaan.

Yleinen veroalennuksen vara on Suomessa nyt hyvin pieni. Se näyttää olevan myös sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän kanta. Tasaveroon siirtyminen ei sovi varsinkaan tähän tilanteeseen. Kun meneillään on suuri yhteiskunnallinen uudistus, ei venettä pidä keikuttaa lisää verotuksen rakennetta muuttamalla varsinkaan, kun uudistus lisäisi eriarvoisuutta.
Viljo Heinonen