Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Sikiö kuulee ja oppii!

Tiedotusvälineiden mukaan suomalainen tutkijaryhmä on saanut selville, että äidin kohdussa oleva sikiö osaa kuunnella ja oppia paljon enemmän kuin on aiemmin luultu. Sikiön kuuloaisti on kolmen viimeisen syntymää edeltävän kuukauden aikana jo erittäin kehittynyt, kehittyneempi kuin mikään muu aisti. Sikiön aivot ovat myös pitkälle kehittyneet ainakin kuuloaistin tulkitsemisen osalta. Niinpä sikiö voi oppia merkittävästi. Sikiö voi erottaa toisistaan foneettisesti lähellä toisiaan olevia vokaaleja. Sikiön kehittymisen kannalta on kuulemma suotuisaa, jos sikiö voi kuulla äidin ja muidenkin puhetta. Yksinäisille äideille suositellaan puheseuraa.

Jukka Kivi