Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Re: Työterveys ydinvoimalaitoksissa

Jukka Kivi kirjoittaa:
Väitteesi tai tietosi on todella hurja. Luulisi, että tuollaisesta olisi ollut tietoa julkisuudessa laajemmin. Itse olen vieraillut "teknisenä turistina" monessa ydinvoimalaitoksessa Suomessa ja ulkomailla ja saanut käsityksen, että säteilymäärät ovat hyvin hallinnassa. Henkilöstöllä on annosmittarit, säännölliset terveystarkastukset ja tietysti koulutus ja ohjeet. Oletan, että tästä tärkeästä aiheesta on tutkimuksia ja tilastoja myös Suomesta.

Se on selvää, että jonkin Tsernobylin onnettomuudessa tapahtui vaikka mitä, mutta että Suomessa normaalissa voimalaitostyössä. Onko sinulla kertomasi tueksi tiedossa mitään tutkimuksia ja raportteja?

Jukka

Mutta tosiaan kun puhuit säteilyn mittaamisista, niin tiedoksi vaan, ett maailmassamme on heittämällä yli 50 erilaista säteilyn varastoitumista ja säteilyn lajia. Niistä perusmittari tajuaa osin gamman, beettan, ja röntgenin. Jopa alfa kaatuu jo mm. TVO:lla mittareittensuojakavomuoveihin. Termivireet, isomeerivireet, Malenkaa, Lauritsenia, Ajzenbergia ei saa tabuna edes mainita. hilavirhe-energioista ole kuulleet edes kvanttiydinprofessorit, saati mitanneet!Lisäyskerointaulukkoon tutustuin yli 20v alallaoloni aikana ja noin! Einsteinin ja Jauhon ikuiset ja pysyvät fotonit ja säteilyn energiat on STUK:n mysteeriharhoissa katoavaista kuin kahvi ranskanromuisista keittimistä. Tosin eivä osaa STUK-untoset kertoa miten se "mystinen" 8-ulottuvuus säteilyn energiat imuroi!))