Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Suomen terveyserot jatkavat kasvuaan

Suomen terveyserot jatkavat kasvuaan
Suuri määrä köyhiä kääntyy kirkon puoleen, koska he tuntevat jäävänsä ilman yhteiskunnan terveyspalveluja.

Mikko Heikka
Kirjoittaja on Espoon piispa sekä kirkkohallituksen diakonian ja yhteiskuntatyön toimikunnan puheenjohtaja.
Suomi on terveyspalvelujen saamisessa yksi epäoikeudenmukaisimmista OECD-maista. Maamme lääkäripalveluissa suositaan suurituloisia.

Myös terveyserot kasvavat edelleen. Korkeakoulututkinnon suorittaneen suomalaisen 35-vuotiaan miehen keskimääräinen elinajanodote on 80 vuotta, kun taas perusasteen koulutuksen saanut samanikäinen mies elää keskimäärin vain 74-vuotiaaksi. Ero on kasvanut 20 vuodessa merkittävästi sekä miehillä että naisilla.

Kansainväliset sopimukset ja oma lainsäädäntömme velvoittavat meitä kaventamaan väestöryhmien välisiä terveyseroja. Tähän valtiovalta on politiikkaohjelmillaan pyrkinytkin, mutta ponnisteluista huolimatta erot ovat yhä kasvaneet.

Erityisen selvästi tämä näkyy kirkon diakoniatyön tilastoissa. Diakoniatyöntekijöiden luokse tultiin ennen erityisesti taloudellisten ongelmien vuoksi. Nyt tilanne on toinen.

Vuonna 2008 kirjattiin 146 000 terveyteen liittyvää yhteydenottoa. Niitä oli lähes yhtä monta kuin taloudellisiin ongelmiin liittyviä yhteydenottoja.

Muutos on merkittävä. Se osoittaa, että talouden kiristyminen on synnyttänyt suuren määrän köyhiä, jotka kääntyvät kirkon puoleen tuntiessaan jäävänsä yhteiskunnan terveydenhoitopalvelujen ulkopuolelle.

Syrjäytymisen syyt liittyvät terveydenhuollon rakenteisiin. Terveydenhuollosta vastaavat Suomessa terveyskeskukset, työterveyshuolto ja yksityiset lääkäriasemat. Kolmen rinnakkaisen järjestelmän malli vahvistaa kansalaisten terveyseroja.

Syrjäytymisvaarassa ovat erityisesti työelämän ulkopuolella olevat, jotka jäävät ilman työterveyshuollon terveystarkastuksia. Syrjäytyneiden toivottomuus ja ulkopuolisuuden tunne kohdataan kirkon diakoniatyössä päivittäin.

Sairaiden köyhien joukossa on havaittu neljä syrjäytyneiden ryhmää. Ensimmäiseen kuuluvat omaehtoiset köyhät, jotka suostuvat ottamaan vastaan apua vasta viimeisessä hädässä. Toinen ryhmä ei osaa hakea apua. Kolmanteen ryhmään kuuluvat ovat menettäneet luottamuksensa yhteiskunnan hyvinvointipalveluihin. Neljännen ryhmän muodostavat näköalattomat ja toivottomat ihmiset, jotka ovat ajautuneet kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle.

Terveyserojen kasvaessa ja syrjäytymisen lisääntyessä valtiovaltaa on muistutettava siitä, että perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava riittävät terveyspalvelut jokaiselle. Terveyseroissa on kysymys ihmisoikeuksista.

Valtiovallan tulisi kehittää perusterveydenhuollon toimivuutta ja saatavuutta niin, että heikoimmassa asemassa olevat saavat palvelut, jotka heille kuuluvat. Samalla on varmistettava, että terveydenhuollon rahoitus on riittävä ja rakenne tarkoituksenmukainen.

Terveydenhuollon rutiineja pitää kehittää niin, että myös tietämättömät ja toivottomat saavat heille kuuluvat palvelut. Käytännössä tämä merkitsee kasvokkain asioimista, matalan kynnyksen auttamista ja saman oven takaa löytyviä palveluja. Asiakkaiden tasa-arvoinen kohtelu, kuunteleminen ja hyvä vuorovaikutus olisivat pitkä askel kaikkein köyhimpien aseman turvaamiseksi.

Kirkon diakoniatyössä on pohdittu, miten seurakuntadiakoniassa voitaisiin parhaiten tukea terveydenhoitopalveluista syrjäytyneitä köyhiä. Diakonisesta hoitotyöstä on tulossa oma asiantuntija-alueensa, joka sisältyy perus- ja täydennyskoulutukseen. Tämä edellyttää aiempaa tiiviimpää yhteistyötä terveydenhuollon toimijoiden kanssa.

Terveyserojen kasvuun on kiinnitettävä huomiota ajoissa. Nopea reagointi kertoo, että huono-osaisilla on täysi ihmisarvo. Viivyttely taas kielii välinpitämättömyydestä. Se on ajan mittaan kaikkein kallein ratkaisu.