Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Internetin sensurointipyrkimyksiä Suomess

Sisäministeri Ville Itälä (Kok) on puuhaamassa Internetin sensurointia. Hän on antanut poliisihallinnolle tehtäväksi selvittää asiaa työryhmän avulla. Ajankohtainen syy on Myyrmannin pommi, jonka räjäyttäjän tiedetään olleen innokas Internetin käyttäjä ja toimineen Internetissä mm. kotikemistien keskusteluryhmässä pommeista keskustelemassa.

Kansallisia Internetin sensurointihankkeita on hyvin vähän. Tunnetuin niistä lienee Kiinan hanke, jossa tavoitteena on länsimaisen informaation tulvimisen estäminen, tosin toisilla sanoilla ilmaistuna. Vähitellen on saatu nähdä, että Internet kumminkin leviää. Kiinassa on runsaasti villejä Internet-kahviloita. Sensuuri murenee senkin vuoksi, että Kiina suorastaan pyrkii lisäämään kansainvälisiä yhteyksiään kansantuloa kohottaessaan.

Sisäministeriön työryhmän perustaminen on mielestäni pelkästään lumeliike. Se voidaan kertoa vastaukseksi, kun joku kysyy, mitä sisäministeri on tehnyt vastaavan rikoksen estämiseksi. Käsittääkseni julkisen tiedon levittämisen estäminen yleisesti on vaikeaa. Internetissä liikkuvan julkisen tiedon sensurointi on suorastaan mahdotonta.

Jukka Kivi