 |
Juhani Hakala,Intelligent BBS kirjoittaa:
Viime lauantaina oli Akateemisessa kirjakaupassa keskustelu, jossa oli ortodoksi, muslimien edustaja, kristitty ja buddhalainen.
Juhani hyvä,
otetaanpas vielä kerran uudestaan kristillisyyden alkeiset. Kuka tahansa ortodoksi olisi syvästi loukattu, jos sanot hänelle ettei hän ole kristitty. Kristillinen Kirkko on hyvin monimuotoinen. Siihen sisältyy lukuisia tunnustuskuntia (roomalais-katoliset, kreikkalais-katoliset tai ortodoksit, luterilaiset, anglikaanit Englannin ulkopuolella yleensä episkopaalit, adventistit, baptistit, reformoidut, re-reformoidut, vanha-katoliset, uniaatit, jne. vain osan mainitakseni) nämä tunnustuskunnat puolestaan jakaantuvat useisiin eri kirkkoihin ja kirkkojen sisällä on vielä monia erilaisia ryhmittymiä, joilla on eri painotuksia. Vrt. ev. lut. kirkon sisällä olevat herätysliikkeet Suomessa.
Kristitty kertoi, että buddhalaisuuden ja kristinuskon ero on, että buddhalaisen mielestä ihminen on aina syntyessään hyvä. Kristityn mielestä ihiminen voi olla hyvä tai paha. Jos otetaan huomioon perisynti, niin hän on aina syntyessään paha. Molemmat ovat vahvoja elämänasenteita.
Edelliseen viitaten totean vain, että sanoessasi ”kristitty kertoi” on samaa luokkaa kuin sanoisit ”kiinalainen kertoi” ja tulkitset sen kiinan valtion laiksi.
Minä olen kristitty ja minä sanon, että ihminen ei vain voi olla hyvä tai paha, vaan ihminen on hyvä ja paha. Ja tämäkin on vähän pielessä, sillä Jumala loi ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen, syntiinlankeemuksessa ”tuhoitui” kaltaisuus, mutta ei kuva. Jokainen meistä on Jumalan kuva ja siis hyvä. Syntiinlankeemuksessa ”avasimme” oven pahalle, joka nyt asuu meissä. Me emme siis ole pahoja, mutta paha asuu meissä. Hyvä ja paha ovat kuitenkin vaikeita, suhteellisia ja abstrakteja käsitteitä...
Meillä on tahto hyvään, mutta teemme sitä pahaa, mitä emme tahdo. (Room. 7)
Osaat varmaan kuvitella minkälainen filosofia siitä syntyy, joka ajattelee, että ihminen on syntyessään aina hyvä, paha on vain asenneongelma, eli se on käsiteltävissä.
Kristinusko ei olekaan filosofia, vaan uskonto. Elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan Kristus käsitteli pahan.
Alustajien mukaan henkisen sisäisen tasapainon etsiminen (tiikerin kesytys) yhdistää uskontoja, keinot vain eroaa. Länsimaalaiselle ne ovat ulkokohtaisempia ja meidän on vaikea ymmärtää paljon, paljon vanhempaa tapaa kääntyä sisäänpäin. Buddhalaisuus on pelkistettynä koordinoitu fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin tavoittelun tie, jota monet kristityt harrastaa. Se vastaa kristinuskoa paremmin länsimaiseen kiireeseen, pinnallisuuteen, kaupallisuuteen, maallisuuteen jne.
Filosofiaa voi ehkä harrastaa, mutta usko on elämää, elävää elämää. Syvä tai vähemmän syvä kokemus on jotain, mitä ei voi toiselle kertoa. Miten kerrot toiselle, miltä tuoksuu jasmiini? Tai voit itse lukea kirjoja siitä, jotka kertovat miltä jasmiini tuoksuu, mutta et edelleenkään tiedä, koska sinulla ei ole kokemusta, et ole koskaan pitänyt jasmiinia nenäsi alla tunteaksesi sen tuoksun.
Mitäkö tein viime viikolla? Istuin tai olin polvillani viisi tuntia päivässä pidin kämmeneni vastakkain ja keskityin vain ”kuuntelemaan” energiaa, lämpöä, läsnäoloa, joka niissä oli. Tietenkään en kykene estämään ajatusten harhailua, eikä se ole tarpeen. Tarpeen on vain kohdistaa huomioni uudelleen, havaitessani ajatusteni harhailevan. Ei, en harrasta buddhalaista meditaatiota, minä elin ja elän kristillistä kontemploivaa rukousta. Viime viikko oli kuitenkin poikkeuksellinen, sillä olin etuoikeutettu ollessani retriitissä. Arki on toista eikä siihen mahdu viittä tuntia puhdasta kontemplointia (siihen viiteen tuntiin ei tietenkään lasketa päivittäisiä neljää rukoushetkeä), mutta ei se ole liioin tarpeen. Voin arjen keskellä aina elää tässä hetkessä, olla läsnä, levätä läsnäolossa... Koita nyt siis kuvitella, miltä jasmiini tuoksuu. ;-)
Syyskuulain terveisin, Tiina
| |
