Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Nöykkiö - Fakta - Lounais-Espoon OKY

Toimintasuunnitelma 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008

Vuosi 2009 on Lounais-Espoon Omakotiyhdistyksen 47. toimintavuosi. Toiminta jatkuu yhdistyksen sääntöjen edellyttämällä tavalla pienkiinteistön omistajan edunvalvojana. Toiminta-alueemme on Espoon lounaisosissa, Espoonlahden alueella Nöykkiössä, Kattilalaaksossa, Eestinkalliossa, Eestinmalmilla, Kukkumäessä,  Hannusjärvellä, Kaitaalla sekä Soukansalmessa ja osin Suvisaaristossakin.

Johtokuntaamme kuuluu vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja vähintään kuusi jäsentä sekä enintään 12 kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittua vakinaista jäsentä ja vähintään kaksi, enintään kuusi samaksi ajaksi valittua varajäsentä. Johtokunta kokoontuu noin kerran kuussa lukuun ottamatta kesäaikaa.
 
Tiedotustoimintamme on monipuolista. Yhdistyksen toimittama Lounaisnurkka-lehti ilmestyy kerran tai kahdesti vuodessa ja se jaetaan kaikkiin pienkiinteistöihin toimialueellamme, lehden saaminen ei ole vain jäsenetu. Lisäksi lähestymme jäseniä kirjeitse vähintään kahdesti vuodessa. Yhdistyksen tapahtumista ilmoitetaan tulevana vuonnakin pääsääntöisesti jäsenkirjeessä ja yhdistyksemme ilmoitustauluilla. Yhdistys parantaa internetin kautta tiedottamista omilla sivuillaan ja kartoittaa ok-liiton tukimahdollisuuksia sivujen päivityksen suhteen. Omaa lehteä toimitetaan sopivaksi katsotussa muodossa. Mahdollisuuksien mukaan käytämme myös jäsenistölle postitettavaa Omakotiliiton Omakotilehteä yhdistyksen artikkeli- ja ilmoituskanavana.

Asumisaputoiminta on yhdistyksemme palvelua jäsenistölle. Kylätalkkarit tarjoavat erilaisia kiinteistön- ja kodinhoitoon liittyviä palveluja mm ikääntyville omakotiasujille. Näin omassa kodissa asuminen mahdollisimman pitkään onnistuu, vaikka ikää kertyy ja kunto jo hiipuu. Toiminta tapahtuu yhteistyössä Omakotiliiton, Uudenmaan TE-keskuksen ja Kelan työllistävän työmarkkinatukitoiminnan kanssa. Hoidamme käytännön toiminnan ja rahaliikenne kulkee yhdistyksen kautta varojamme kartuttamatta tai kuluttamatta.

Muu toiminta muotoutuu vuosittain. Yhdistys järjestää muutamia yleisötilaisuuksia alueen asukkaita kiinnostavista aiheista, teatteri- tai luontoretkiä innokkuuden mukaan sekä vuosittain perinteisesti lasten avoimet yleisurheilukisat alueen asukkaiden yhdessäolon iloksi. Tuomme toiminnassamme esiin pienkiinteistön asukkaan näkökulmaa mm energiakysymyksissä, jätehuollossa ja kierrätyksessä. Tarvittaessa teemme   yhteistyötä  Espoon kaupungin  ja alueemme muiden toimijoiden kanssa.Ideoina mm yhteisten virkistysalueidemme  ja luontokohteiden esille tuominen. .     

Jäsenistöömme Lounais-Espoon Omakotiyhdistykseen kuuluu noin 500 jäsentä. Jäsenhankintaa kohdistetaan uusiin, alueellemme muuttaviin omakotiasukkaisiin.
 
Yhteistyötahoja yhdistyksellä on useita. Kuulumme jäsenenä Suomen Omakotiliittoon ja sen Uudenmaan piiriin, Suomen Kotiseutuliittoon, Espoon Omakotiyhdistysten Keskusjärjestöön (EOK) sekä Espoon kaupunginosayhdistysten liittoon (Ekyl). Espoonlahden alueneuvottelukunnassa (Elank) yhdistyksellä on edustajansa. Aktiivista yhteistyötä muiden alueella toimivien asukasyhdistysten kanssa tehdään aina hanke- tai asiakohtaisesti.

Yhdistyksen talous pohjaa vuosittaiseen jäsenmaksuun sekä Espoon kaupungilta saatuihin toiminnan avustuksiin. Jäsenmaksutuotto on melko hyvin ennakoitavissa, mutta kaupungin avustuksen suhteen on toisin. Niinpä toiminta-avustuksen määrä ohjaa pitkälti toimintamme monipuolisuutta ja myös yhdistyksen lehden kohtalon.

Edunvalvonta on tärkeä osa toimintaamme. Etelä-Espoon yleiskaavan valmistelu ja sen seuranta jatkuvat. Liian tiiviiseen rakentamiseen omakotialueille tai sen välittömään läheisyyteen pyrimme vaikuttamaan asiaperustein, yhteistyössä kaavoittajan  kanssa .Alueemme lukuisten virkistysalueiden säilyminen on ensiarvoisen tärkeää kaikille toimijoille.  
Liikennejärjestelyjen kehittämistä seuraamme metropäätöksen synnyttyä yhä tarkasti.
Jäteveden puhdistamon suunnittelua ja sen sijoittamista mihinkään jo olemassa olevan asutuksen keskuuteen tai alueemme kallioperiin pidämme sekä omakotiasujan edun että alueemme luontoarvojen vastaisena. Asukkaiden kannanottoja ja esityksiä viedään toiminta-aluettamme koskevissa kysymyksissä eteenpäin Espoon kaupungin päätöksentekijöille ja virkamiehille.
Tulemme kehittämään yhteistyömuotojamme alueemme kaupunginvaltuutettujen ja eri lautakunnissa toimivien kanssa.
Meille on ensiarvoisen tärkeää se tukeeko heidän toimensa yhdistyksemme tavoitteita.