Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Pohjois-Karjala - Keskustelut

Laajakaista lähes kaikkiin Pohjois-Karjalan kyliin

Laajakaista lähes kaikkiin Pohjois-Karjalan kyliin
Lähes kaikkiin Pohjois-Karjalan kyliin aiotaan rakentaa laajakaistayhteydet, sanomalehti Karjalainen kertoo.

Maakuntahallitus on myöntänyt yhteyksien rakentamiseen yli 300 000 euroa. Saman verran tukea on tarkoitus myöntää vielä huhtikuussa. Maakuntahallitus rahoittaa EU-tuella puolet laajakaistayhteyksien kustannuksista, loput kustannuksita jäävät kuntien vastuulle.

Valtaosa yhteyksistä toteutetaan langattomalla tekniikalla. Laajakaistan ulottuminen lähes jokaiseen kylään on varmistumassa, sillä rahoituksista on nyt päätetty kymmenen kunnan osalta. Muutamat kunnat eivät vielä ole rahoitusanomustaan tehneet, mutta niitä odotellaan lähiviikkoina.

"Yksi matkapuhelinten tukiasema, joihin laajakaistan tekniikka lisätään, voi palvella neljääkin kylää", projektisuunnittelija Tarmo Sotikov kertoo.

Maakuntahallituksen puheenjohtajan Ismo Kainulaisen ja maakuntajohtaja Pentti Hyttisen mukaan kattavan laajakaistaverkon rakentamisessa on kyse syrjäseutujen tasapainoisesta kehittämisestä. Verkosta hyötyvät niin vakituiset kuin loma-asukkaatkin yritysten ohella.

Lähde: Tietoyhteiskunta.fi