Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Soukka - Tapahtumat - Soukka-seura

130616 Luonnonkukkien päivän kävely Hanikan luontopolulla

Luonnonkukkien päivän kävely Hanikan luontopolulla

Aika: 16.6.2013 13:00 – 16:00.
Paikka: Alakartanontien urheilukenttä ja Hanikan luontopolku Espoon Soukassa.
Kutsumme mukaan kaikkia kasveista kiinnostuneita opastetulle kasviretkelle. Tavallisesti olemme tunnistaneet toistasataa kukkivaa kasvia retken aikana.

Yhteispohjoismaisen Luonnonkukkien päivän tavoitteena on kasvituntemuksen ja -harrastuksen edistäminen sekä yhteisten luontokokemusten tarjoaminen mahdollisimman monelle ja tavallisten kasvien tutuiksi tekeminen. Luonnonkukkien päivänä järjestetään eri puolilla Suomea vuosittain noin 100 opastettua kasviretkeä, joille osallistuu reilusti yli 2000 kasveista kiinnostunutta.

SLL keltamatara
Keltamatara/ Keijo Luoto
Tänä vuonna teemalajina on matarat (Galium). Mataroilla on pitkät perinteet kansanperinteessä; ne ovat mm. tuoksunantajia, värikasveja ja maidonjuoksuttajia. Suomessa mataroiden sukuun kuuluu kymmenkunta lajia, kuten esimerkiksi aho-, kelta- ja paimenmatara. Kauniin tummankeltaiset keltamatarakasvustot ovat käyneet harvinaiseksi näyksi, kun tehokkaati leviävä paimenmatara uhkaa keltamataraa mm. risteytymällä.

Kokoonnumme Alakartanontien urheilukentällä. Kävelemme rauhallista tahtia polkuja lähimetsän läpi Soukankallioille, sieltä suurelle siirtolohkareelle, Suvisaarentien yli pururadalle, Hanikan kadulle, pitkospuile ja tunnelin ali Soukanniitylle ja takaisin urheilukentälle. Matkan varrella keskustelemme luonnosta ja ympäristöstä. Oppaanamme toimii kasviasiantuntija Mattias Tolvanen.

Sään mukainen varustus. Perheenjäsenet ja tuttavat tervetulleita. Mukaan voi ottaa myös eväät.

Tilaisuuden järjestää Soukka-seura ry. Lisätietoja: Jukka Kivi, 0400 578 000.