Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Soukka - Tapahtumat

150614 Luonnonkukkien päivän kävely Soukassa

Luonnonkukkien päivän kävely Hanikan luontopolulla

13.15 Lähtöpaikka: Suvisaarentien Uimarannan ja kuntoradan pysäköintialue.
Alakartanontien urheilukentälle klo 13.00 tulleiden kuljetus lähtöpaikalle.
Lähtöpaikalle pääsee myös bussilla n:o 145 Helsinki-Suvisaaristo.

Luonnonkukkien päivän tavoitteena on kasviharrastuksen ja luonnontuntemuksen lisääminen sekä yhteisten luontoelämysten tarjoaminen ja tavallisten kasvien tutuiksi tekeminen. Kutsumme mukaan kaikkia kasveista kiinnostuneita opastetulle kasviretkelle, jonka oppaana on tietokirjailija Mattias Tolvanen. Tavallisesti olemme tunnistaneet toistasataa kukkivaa kasvia retken aikana. Varustaudu kävelyyn sään mukaisesti. Mukaan kannattaa ottaa myös eväät.

Tänä vuonna teemalajina on erittäin yleinen kulttuurikasvi, koiranputki (Anthriscus sylvestris). Koiranputki on levittäytynyt runsaana kaikkialle, ja sen elinympäristöihin kuuluvatkin niin niityt, pellot, metsänreunat kuin joutomaat. Koiranputki kasvaa runsaana myös ihmisten raivaamilla alueilla, kuten pihoilla. Koiranputki kukkii valkoisin kukkasin aina juhannuksesta elokuuhun. Koiranputkea käytetään kasvivärjäyksessä ja se toimii myös hyönteiskarkotteena. Lisäksi sitä voi syödä, kunhan ei sekoita sitä myrkyllisiin putkikasveihin, kuten hukanputkeen.

Oppaamme Mattias Tolvanen kirjoitti tekstin ja kertoo retkellä lisää aiheesta "Tutustutaan villivihanneksiin".

Lisätiedot: Jukka Kivi p. 040 057 8000, jukka.kivi(at)tietotori.fi