Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Soukka - Uutiset

Puutarhaihmisten tapaaminen seurantalolla 23.3.2014

Puutarhaihmiset seurantalolla 23.3.2014

Marian ilmestyspäivänä kokoontui lähes 40 kasveista kiinnostunutta soukkalaista kuulemaan biologi, tietokirjailija Mattias Tolvasen mielenkiintoista ja monipuolista esitystä vieraslajeista ja myrkyllisistä kasveista.   
    Haitallisille vieraslajeille on tyypillistä, että niillä on kyky lisääntyä tehokkaasti ja levitä voimakkaasti. Tietyt pihoilla ja puutarhoissa aiemmin hyvinkin suositut kasvit ovat osoittautuneet liian hyvin menestyviksi. Ne karkaavat helposti puutarhasta tai perennapenkistä ympäröivään luontoon. Sen lisäksi, että ne aiheuttavat haittaa luonnonympäristöissä, saattaa niistä tulla riesa myös omalla palstalla. Yleisiä haitallisia vieraslajeja ovat esimerkiksi kurtturuusu, lupiini, jättitatar ja jättipalsami.
   Myrkyllisiksi luokiteltuja kasveja on Suomessa hyvin runsaasti. Useimmat eivät kuitenkaan ole tappavan myrkyllisiä, mutta saattavat aiheuttaa esimerkiksi ripulia tai iho- oireita. Joillakin kasveilla voi olla myrkyllisiä siemeniä, jotka yleensä menevät suoliston läpi kokonaisina eivätkä välttämättä aiheuta vakavia oireita. Tappavan myrkyllisiin pihakasveihin luokitellaan mm. näsiä, kultasade, kielo, ukonhattu, risiini ja sormustinkukka.
    Useat myrkylliset kasvit maistuvat kitkerälle tai polttavalle, joten niitä ei suuria määriä yleensä edes pysty syömään. Vakavat myrkytykset ovat siis onneksi harvinaisia. Mutta mitä pienempi lapsi tai lemmikki on kyseessä, niin sitä vaarallisempi tilanne saattaa olla. Kasvimyrkytystä epäiltäessä on aina heti otettava yhteyttä lääkäriin.

Puutarhaihm2014a.jpg
Lampaat jättävät syömättä myrkyllisiin kasveihin kuuluvan pahanmakuisen niittyleinikin.

Puutarhaihm2014b.jpg
Leinikkikasveihin kuuluva sinivuokkokin on myrkyllinen.

Puutarhaihm2014e.jpg
Pienet lapset saattavat pistää suuhunsa punaisia myrkyllisiä marjakuusen marjoja.
Kuvat: Maija Jäppinen