Tietotori – Osallistu ja vaikuta

Tietotori

Soukka - Uutiset

Espoon kulttuurilautakunta päätti kirjastoista

Espoon kulttuurilautakunta päätti kirjastoista

Espoon kulttuurilautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle Espoonlahden kirjastopalveluiden järjestämistä siten, että Espoonlahden keskukseen tulee yksi monipuolinen kirjasto, kuitenkin niin, että sopeutetut kirjaston lähipalvelut jäävät Soukkaan ja Kivenlahteen.

Kirjaston tarkempi sijoitus Espoonlahden keskuksen alueella päätetään vasta, kun eri sijoitusvaihtoehdot on tutkittu. Kirjastotoiminta jatkuu nykyisissä tiloissaan uuden aluekirjaston avaamiseen asti. Aluekirjaston avaamisen jälkeen alueelle jää kirjastojen lähipalvelut, joilla turvataan ennen kaikkea lasten ja iäkkäiden ihmisten palvelut.
Espoonlahden aluekirjaston valmistelu aikataulutetaan Espoonlahden metroaseman valmistumisen kanssa.
Espoonlahden kirjastopalveluiden kehittäminen perustuu Espoon kirjastopalveluiden kokonaisedun huomioimiseen ja kaupunginvaltuuston vuonna 2005 tekemään kirjaston palveluverkkopäätökseen.